Helsingistä alkaa tänään yksi Royal Ocean Racing Club -avomeripurjehdusssarjan (RORC) osakilpailuista. Sarjan suurimmat osakilpailut ovat maailman suurimpia ja arvostetuimpia avomerkisoja, ja nyt käynnistyvä Baltic Sea Race tähyää sarjan kärkikaartiin. Kilpailu oli sarjan ohjelmassa viimeksi kaksi vuotta sitten.
RORC-sarja koostuu kaikkiaan 27 kilpailusta, joista 16:ssa – Helsingissä käytävä kilpailu mukaan lukien – voi kerryttää pisteitä sarjan kokonaiskilpailuun.
Baltic Sea Racea tähdittävät sarjan upeimpiin ja nopeimpiin kuuluvat veneet sekä lajin tunnetuin supertähti, uusiseelantilainen Stu Bannatyne, joka on nimetty purjehduspiireissä eteläisen jäämeren kuninkaaksi.
Nelinkertainen maailman ympäri purjehdittavan Ocean Race -kilpailun voittaja tähdittää Helsingistä lauantaina alkavaa noin kolmen päivän taistelua Itämeren herruudesta.
– Olemme harjoitelleet täällä muutaman päivän kevyissä tuulissa sekä tarkistaneet turvavarustelua ja ruokatarpeita. Koska kyseessä on avomeripurjehduskilpailu, erityinen painoarvo kiinnittyy turvavarusteluihin, Bannatyne toteaa STT:lle.
Suomessa Bannatyne, 53, on tunnettu myös Tulikettu-venekunnan päävalmentajana. Pitkän uran tehneellä purjehduslegendalla on hyviä muistoja suomalaispurjehtijoista vuosien varrelta.
– Suomalaispurjehtijoilla on hyvää toverihenkeä ja huumorintajua. Kaikki tulevat toimeen veneessä, Bannatyne sanoo.
Yksi Bannatynen kanssa yhteistyötä tehneistä suomalaisista on Pariisissakin kilpaileva olympiapurjehtija Sinem Kurtbay. Olympiakisoissa Nacra 17 -luokassa kilpaileva Kurtbay on siirtymässä syksyllä yhdessä parinsa Akseli Keskisen kanssa Tuliketun kokoonpanoon.
– Näen hänen (Kurtbayn) eduksensa luonnollisen tuntuman kovatasoiseen purjehtimiseen. Toivon hänelle kaikkea hyvää olympialaisiin, Bannatyne kuvaa.
Ruotsin ja Viron kautta takaisin Helsinkiin
Bannatyne osallistuu Baltic Sea Raceen IRC Zero -luokassa Tschüss 2 -veneellä. Hän purjehtii samassa luokassa kuin valmentamansa Tulikettu, jonka kipparina toimii Arto Linnervuo. Suomalaisjoukkueen miehistössä Bannatyne ei purjehdi, koska Tuliketun tavoitteena on kehittyä suomalaisten ammattilaisjoukkueeksi.
Bannatynen lisäksi kilpailua tähdittää muun muassa hollantilainen Bouwe Bekking, jota pidetään ehkä tämän hetken arvostetuimpana miehistöveneiden avomerikipparina.
Baltic Sea Raceen Bannatyne lähtee innokkaana. Purjehtijaveteraani haluaa toimia tässä kohtaa uraansa lajipioneerina.
– Oikeastaan kaikissa nykyisissä projekteissani huomion keskipisteinä ovat teknologia ja se, kuinka kehitämme veneilytapoja, Bannatyne kertoo.
Kisan lähtö tarjoaa puoliltapäivin ainutlaatuisen spektaakkelin Suomenlinnan liepeillä, kun yli 40 rinnakkain etenevää purjevenettä värittää hetkeksi Helsingin merimaisemaa.
– Tämä kisa on klassinen siinä mielessä, että se päättyy samaan paikkaan kuin mistä se alkaa, Bannatyne kuvaa.
Kilpailun reitti kulkee Helsingistä Tukholman edustalle, mistä se jatkuu Gotlantiin. Kisa jatkuu Viron Saarenmaalle ja lopulta Hiidenmaan ohi takaisin Helsinkiin.