Tarja purjehti seitsemän viikkoa ja lähes kaikki meni pieleen: "Merellä miehen todellinen luonne kyllä paljastuu"

Tarja Tuovinen
Tarja Tuovinen kertoo nurjista purjehduskokemuksistaan uutuuskirjassa Afroditen lokikirja.

Luetuimmat

    Näytä lisää
    Julkaistu

    Janne Ahjopalo

    janne.ahjopalo(at)mtv.fi

    Tarja Tuovinen purjehti silloisen kumppaninsa kanssa Suomenlahdelta Baltian saaristoon. Matkaan mahtui riitelyä, vaarallisia tilanteita ja huolestuttavia ympäristöhuomioita.

    Heinäveteläiseltä Tarja Tuoviselta on vastikään ilmestynyt kirja, jossa hän ihmettelee purjehdukseen liittyvää hypetystä. Tuovinen kirjoittaa kirjassaan Afroditen lokikirja (Momentum Kirjat 2024) seitsenviikkoisesta purjehdusmatkastaan Itämerellä. Matka kulki Suomenlahdelta Baltian saaristoon. 

    – Mielestäni purjehdus on turhaa. Se on elitististä ja pahimmillaan ympäristöä kuormittavaa, Tuovinen sanoo MTV Uutisille. 

    Tuovisen väitteitä avaa paremmin lokimerkintöihin pohjautuva kompakti kirja, jossa kerrotaan purjehduksen hiertäneen myös parisuhdetta. Tuovinen teki matkansa vuonna 2015 silloisen miesystävänsä kanssa. 

    – Veneen kapteeni, pitkäaikainen miesystäväni, oli tottunut merenkävijä. Minä puolestani täysi noviisi. Merellä miehen todellinen luonne kyllä paljastuu.

    Pääsyynä epäonniselle purjehdusmatkalle oli Tarja Tuovisen mukaan poikkeuksellisen kylmä ja sateinen kesä.

    – Tuulten nopeudet hipoivat myrskyjä. Fyysiset olosuhteet purjehtimiselle eivät siis olleet mitenkään ideaaliset.

    Tuovinen kirjoittaa useista tiukoista tilanteista purjehduksen aikana. 

    – Veneessä ei ollut mitään automatiikkaa. Se, että emme käyttäneet moottoria, toi riskejä. 

    Ristisaaressa Suomessa veneen jolla keikahti ympäri. 

    Aallokossa se oli vaikeaa, mutta sain kuin sankin lukon naruun. Se oli virhe. Jollasta tuli entistäkin kiikkerämpi kahden narun varassa. Painopiste jäi vain kapean köliviivan varaan. 

     

    Yritin nousta veneeseen. En ehtinyt ylös kun näin, että hän oli keikahtanut jollan reunalle, ja koko jolla kääntynyt ympäri. Vasen jalkani juuttui jollan takaseinän ja kiinnitysnarun väliin. En saanut sitä irti.

    Kihnu-saaressa Virossa puolestaan mentiin hyvin läheltä poijua. 

    Kovassa tuulessa lähenimme vihreää poijua uhkaavan läheltä. Vaarana oli törmätä poijuun. Siksi hän komensi minua avaamaan moottorin luukun, jos moottoria tarvitaan poijun ohittamisessa.

     

    Avasin luukun ja kysyin, käynnistetäänkö moottori?

     

    – Ei ennen kuin minä sanon, hän kivahti.

     

    Olimme vain muutaman metrin päässä poijusta, mutta pääsimme nipin napin sen ohi käyttämättä moottoria. Minua harmitti hänen tapansa hoitaa uhkaava tilanne, ei selityksiä, vaan vain komentamista. 

    Latvian Riiassa Tuovinen kaatui rajusti.

    Pesin pikkupyykkiä veneen lavuaarissa. Laitoin niitä kuivumaan ulos veneen laitaköysiin, kunnes yhtäkkiä tasapainoni petti ja putosin selälleni veneen istumatilaan. 

     

    Hengitykseni lamaantui. Haukoin ilmaa kuin hauki kuivalla maalla.

    Elitistinen tuulahdus

    Tarja Tuovinen koki toisinaan erillisyyttä muihin purjehtijoihin. Toisten veneet olivat hienoja ja purjehdusvaatteet kalliita.

    –Meillä ei ollut yllämme mitään hienoa. Toki vaatteemme olivat lämpimät, mikä tärkeintä.

    Hangon laiturit olivat täynnä loisteliaita ja kalliita purje- ja moottoriveneitä, ja ihmiset sen mukaisia. Vasta nyt huomasin, kuinka rähjäiseltä Afrodite näytti. Rouvat tulivat laiturilla vastaan pukeutuneena merihenkisiin asuihin. 

     

    Käsissä keikkui Hangon putiikeista ja Itäsataman myyntikojuista löytyneitä purjehdusvaatteita ja muita asusteita, joita käytetään näyttäydyttäessä sataman ravintoloissa iltaisin.

    Purjehtijat kertovat usein, kuinka aava merimaisema saa rauhoittumaan ja vaikutus on meditatiivinen. Ihminen on yksin ajatustensa kanssa, omana itsenään. 

    Tuovinen ei mitään suurempaa tunnetilaa tavoittanut, vaikka yritti eläytyä merimaisemaan.

    Istuin tunti tolkulla epämukavissa asennoissa ja tuijottelin tyhjää merta ja tulin ajatelleeksi, mikä purjehtimisessa sitten on niin upeaa. Aina vain sama vesi, sama taivas, ja sama horisontti päivästä toiseen. Tyhjä vesi, tyhjä taivas, tyhjä horisontti. 

     

    Minulle toistaiseksi parasta on ollut satamaan tulo ja olo siellä.

     

    Kunnioittavatko kaikki ympäristöä?

    Tarja Tuovinen ottaa kirjassaan useasti esille ympäristönäkökohdat. Hän pani huolestuneena merkille Itämeren heikon kunnon. Myös joidenkin purjehtijoiden asenne ihmetytti.

    – Miksi vessavesiä ei aina tyhjennetä satamien septitankkeihin, hän kysyy. 

    Afroditen septitankki oli aivan täynnä, koska sen tyhjennysmahdollisuutta ei ollut ollut missään Viron tai Latvian satamissa. Mutta täällä oli! Satamakapteeni tuli apuun tyhjennyksessä. 

     

    Ruotsalaismies tuli ihmettelemään toimitusta ja valitteli, että septitankin tyhjennyslaitteet eivät missään toimi, vaikka niitä olisikin. Häntä taisi painaa huono omatunto, sillä hänkin vaimonsa kanssa oli kakkinut suoraan mereen. Oletettavasti myös virolaiset ja latvialaiset veneilijät tekivät samoin. 

     

    Itämeren ravinnekuorma oli liian suuri, eivätkä EU-direktiivit pysty sitä kontrolloimaan.

    Kaikki nämä kokemukset saivat Tuovisen päätymään selvään ratkaisuun.

    – Purjehdusta en enää harrasta. Kokemusteni kertominen saa ehkä osan purjehtijoista suuttumaan. Uskon kuitenkin, että samoja kokemuksia on muillakin. En voi olla ainoa, hän sanoo MTV Uutisille.

    Lue lisää aiheesta:
    Purjehdus Viro Latvia Suomenlahti Itämeri Uutisohjelmien aiheet Kotimaa

     

    Lue myös:

      Uusimmat

      •