Mysteerimötikän arvoitus ratkesi!

Hakaniemessä raitiohankkeen yhteydessä löydetyn betonimötikän arvoitus on ratkennut.

Helsingin Hakaniemessä muutaman päivän ihmisiä hämmästyttäneen mysteerimötikän arvoitus on ratkennut, kertoo Kruunusillat-raitiotie-Facebook sivusto postauksessaan.

Arvoituksellinen betonirakenne on paljastunut Elannon talon väestönsuojan hätäpoistumisreitiksi.

– Joku voi kummastella, miten hätäpoistumistie voi olla betonilla tukittu ja maan alla. Idea on, että jos talo romahtaa, niin ulkopuolelta voidaan kaivaa katu auki ja syvemmällä maan alla mötikän seinässä ollut luukku, jota emme olleet löytäneet, postauksessa paljastetaan.

Postauksessa kerrotaan, että betoniin poratusta reiästä nähtiin kameran avulla tikkaat. Myös Elannon talon kellarin kautta on käyty tutkimassa tunnelin alkulähdettä.

Postauksessa kiitetään avuliaita ja valveutuneita kansalaisia, joiden johtolankojen avulla mysteeri selvisi.

– Vielä aamulla emme tienneet mikä mötikkä on. Nyt tiedämme. Maailma ei ole entisellään, postauksessa iloitaan.

– Jokainen meistä tulee aina muistamaan, missä oli kun mysteerimötikän arvoitus ratkesi.

Postauksessa kerrotaan, että porausreikä on nyt tukittu ja mötikkä jätetty paikalleen. Siltasaarenkadun remontti jatkuu normaalisti.

– Kiitos että olit tällä tutkimusmatkalla kanssamme! Se oli jännittävää. Helsinki on ihmeellinen paikka.

Moni sivuston seuraaja kommentoi postausta ilahtuneena.

– Voisiko tuohon Aalto-maljakon muotoiseen porausreikään laittaa nyt arvoisensa täytteen? Miten olisi jokin istutus, yksi vitsailee.

– Kiitos tästä seikkailusta. Olipa tämä mielenkiintoinen matka, toinen toteaa.

– Muistan tämän päivän pitkään. Melkein -95 tasoa, kolmas kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat