Rautakauppa pani pystyyn nokkelan mainoskampanjan – "Ei Eduskuntatalon maalaukseen"
Eduskuntatalon töhriminen punaisella maalilla on herättänyt monenlaisia reaktioita, mutta ehkä nokkelin on espoolaisen rautakaupan oivallus panna teolla rahoiksi.
K-Rauta Merituuli Espoossa laittoi kaikki maalit tarjoukseen Eduskunnan maali-iskun inspiroimana.
– Suomea ovat yrittäneet värjätä punaiseksi itänaapuri ja nyt myös ruotsalaiset, ja vieläpä huonoilla maaleilla, kauppa kommentoi Facebook-päivityksessään.
Se lupasi asiakkailleen maalialennuksen, jonka saisi kyseistä julkaisua näyttämällä.
– Ei Eduskuntatalon maalaukseen, kauppa vielä ohjeisti.
K-Rauta Merituulen kauppias Petri Lappalainen kertoii Ilta-Sanomille ja Iltalehdelle julkaisun olleen kaupan mainostiimin käsialaa.
– No nyt ollaan kyllä mainonnassa hereillä ja aallon harjalla, yksi päivityksen huomannut kommentoi kaupan Facebook-sivuilla.
Kallis mielenilmaus
Mielenosoittajat töhrivät tänään keskiviikkona aamulla Eduskuntatalon pylväitä punaisiksi. Poliisi sai asiasta ilmoituksen aamukahdeksalta.
Tekijöiksi ilmoittautuivat Suomen Elokapina ja ruotsalainen Återställ Våtmarker. Ne kertovat tiedotteessa yhdistäneensä voimansa kiinnittääkseen huomiota turpeen nostoon.
Eduskunnan hallintojohtajan Pertti Rauhion mukaan orgaanisista ainesosista tehty väri saattaa jäädä pylväiden huokoiseen materiaaliin kiinni pesemisestä huolimatta.
Rauhion mukaan pylväiden puhdistamisen kustannukset saattavat nousta viisinumeroisiksi.
– Tuhansia euroja ainakin. Maksaa, mitä maksaa, vahingonkorvaus on sen mukainen.
Uusimmat
-
23:51
MTV seuraa Lähi-idän konfliktia: Israel jatkanut hyökkäyksiä Etelä-Libanoniin
-
23:50
Biden tapasi Zelenskyin: Näin pian väistyvä presidentti kommentoi Ukrainan tukemista
-
23:48
Kategoriaan kolme voimistunut hurrikaani Helene lähestyy Floridaa
-
23:42
Lähes 40 lasta hukkunut hindurituaaleissa Intiassa
-
22:26
Real Madridin supertähteä rasistisesti solvannut fani sai ehdollisen vankeustuomion
-
22:18
Ministeri Leena Meri joutui leikkaukseen – "Olen hetken poissa"
-
21:49
Kamala onnettomuus MM-kisoissa: 18-vuotias urheilija sai vakavan päävamman – "Hänen tilansa on erittäin kriittinen"
-
21:25
Räppäri Turisti kommentoi käsistä riistäytynyttä paidanjakotilaisuutta: "Jatkossa toivoisin, ettei jengi riehu"
-
21:17
Laajentaako Suomi turvetuotantoa Ruotsissa EU-tuilla? Näin Neova vastaa aktivistien väitteisiin
-
21:15
NHL-seura repi konkarihyökkääjän miljoonasopimuksen – pelaajayhdistys puuttui nyt jyrkästi peliin
-
21:02
Perjantaille luvassa jopa vaarallisen voimakkaita tuulia – viikonloppuna käänne viileämpään
-
20:46
Veriset vaatteet kuin kirsikkana kakun päällä – Iwao tuomittiin tekaistuin todistein kuolemaan
-
20:33
Yhdysvaltalaispainija Alan Vera, 33, kuollut
-
20:21
Pienlentokone teki hätälaskun pellolle Asikkalassa
-
20:20
Kulttuurialan leikkaukset iskevät teattereihin – Helsingin kaupunginteatterin johtaja: "Vaikutukset tulevat olemaan pelottavan suuret"
-
20:17
Jekuttaja Kesärannassa? Kyltti muuttunut uuteen uskoon Sanna Marinin hengessä
-
20:16
Kolmaskin SM-liigaseura rypee HPK:n ja Pelicansin vanavedessä – asiantuntijalta huolestuttava huomio: "Ollaan vähän lirissä"
-
19:48
Droonit mullistivat sodankäynnin hetkessä – näin ovelasti Ukraina oppi käyttämään niitä
-
19:47
Kaapattu keskustelu paljastaa venäläissotilaan pelkäävän omiaan: "Olen kusessa"
-
19:45
Ripsiteknikko jekutti äitiään – reaktio ihastuttaa: "Voi kulta, tuo on vähän liikaa"
-
Lataa lisää