Helsingissä kuultiin tänään poikkeuksellisen kova rekkojen äänitorvien mylvintä.
Helsingin Konalassa järjestettiin tänään Rekkaspottaajien päivä 2024 -tapahtuma, jossa yleisö pääsi näkemään erilaisia rekkoja.
Rekkaspottaus on ollut varsinkin nuorien keskuudessa suosittu harrastus viime vuosien aikana. Siinä odotellaan tienvarsissa rekkoja jopa tuntien ajan, jotta saadaan kuvattua ohi ajanut rekka. Välillä rekat painavat torveaan ja väläyttävät valojaan spottaajille kiitokseksi.
Lue myös: Rekka-Liisalla uusi bisnesidea – pelastaa miesvaltaisella alalla työskentelevät naiset pinteestä
Rekoista kiinnostuneilla oli Konalassa mahdollisuus päästä istumaan näyttävien rekkojen ohjaamoihin ja kuulemaan niiden äänitorviesitys.
Tapahtumassa koettiinkin puolenpäivän aikaan pysäyttävä hetki, kun 40 rekkaa tuuttasi paineilmalla toimivat äänitorvensa soimaan samaan aikaan.
Tempaus oli odotettu hetki rekkaspottaajien keskuudessa.
Miltä kuulosti, kun 40 rekkaa tööttäsi samaan aikaan? Katso ylhäällä olevalta videolta!