Ensi maanantaina on tarkoitus kokeilla pilottitapahtumassa, miten koronapassi käytännössä toimisi.
Uutisaamussa vieraillut Helsingin tuore pormestari Juhana Vartiainen ihmettelee, miksei monessa maassa jo pitkään käytössä ollutta koronapassia ole Suomessa harkittu aiemmin.
– Se olisi pitänyt valmistella jo viime talvena. Nyt juhlaviikot ja muut tapahtumat ovat kriisissä. Mutta me haluamme Helsingin kaupungin osalta kääriä hihat ja edistää koronapassia.
Ensi maanantaina on pilottitapahtuma, jossa testataan koronapassin toimivuutta käytännössä. Tapahtumassa on tarjolla myös ohjelmaa. Digitaalisen työkalun on tarkoitus näyttää, että henkilö on koronaturvallinen.
– Toivomme ja uskomme, että tartuntoja ei tule koronapassin ansiosta.
Muutama viikko Helsingin pormestarina toiminut Vartiainen kuvailee pestiään vaativaksi ja jännittäväksi. Vaikeinta on hänen mukaansa kompromissien löytäminen.
Vartiainen pitää koronapassin käyttöönottoa kaiken kaikkiaan myönteisenä asiana ja näkee sen tapana pitää yhteiskuntaa auki pandemian keskellä.
– On selvää, että (koronapassin) vaikutukset olisivat myönteisiä.