Helsinki Biennaali -tapahtuma lähestyy – MTV pääsi näkemään jo yhden taideteoksen

2:44img
Tällainen on Helsinki Biennaalin yksi taideteos – rakennelmalla tärkeä sanoma
Julkaistu 31.05.2021 13:15
Toimittajan kuva

Carlos Sunila

carlos.sunila@mtv.fi

Helsinki Biennali -tapahtuma alkaa 12. kesäkuuta Helsingin Vallisaaressa.

MTV:n Uutisaamussa pyörähdettiin valmistelujen keskellä. Pääsimme tutustumaan yhteen taideteokseen, jolla on painavaa sanottavaa.

Taitelija Jaakko Niemelän luomuksessa Laituri 6 havainnollistetaan ilmastonmuutoksen vaikutuksesta merenpinnannousuun.

Taideteos kuvastaa sitä, kuinka korkealle laituri tulisi rakentaa, jos merenpinta nousisi kuusi metriä.

Yleisöä odotetaan

Helsinki Biennaalin johtaja Maija Tanninen-Mattila kertoo, että tapahtumaan osallistuu 40 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää.

Tapahtuma peruttiin viime vuonna koronapandemian vuoksi. Tänä vuonna se saadaan kuitenkin järjestettyä.

– On niin kiva päästä toivottamaan yleisö tervetulleeksi tänne ihmeelliselle saarelle ja kokemaan taide, Tanninen-Mattila kertoo.

Taitelijoita on odotettavissa niin kotimaasta kuin myös ulkomailta. Ulkomaisia taiteilijoita tulee muun muassa Yhdysvalloista, Australiasta ja Puolasta.

Katso Uutisaamun koko lähetys aiheesta alla olevalta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Taide