Henkirikosten määrä kasvoi alkuvuonna – joka kolmas teko yleisellä paikalla

kuvaah
Viranomaisten tietoon tuli ensimmäisellä vuosipuoliskolla kaikkiaan 48 henkirikosta.Str / Lehtikuva
Julkaistu 29.08.2024 08:24

MTV UUTISET – STT

Henkirikosten määrä kasvoi tammi-kesäkuussa selvästi vuodentakaisesta. 

Viranomaisten tietoon tuli ensimmäisellä vuosipuoliskolla kaikkiaan 48 henkirikosta. Tämä oli 21 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Luvut selviävät Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilaston tuoreesta julkistuksesta. Koko viime vuonna henkirikoksia tehtiin 57. Tämä oli koko tilastointihistorian pienin luku. 

Tilastojen mukaan henkirikoksista 31:tä tutkitaan tappona ja 17:ää murhana. 

– Alkuvuoden kasvua selittää isoilta osin viime vuoden poikkeuksellisen pieni henkirikosten määrä. Henkirikoksissa trendi on ollut viime vuosina vähenemään päin. Tammi-kesäkuun 48 henkirikosta on kuitenkin suurin luku sitten alkuvuoden 2014, Tilastokeskuksen yliaktuaari Kimmo Haapakangas sanoo.

Lue myös: Tällä välineellä tehdään eniten henkirikoksia

Tammi-kesäkuussa tietoon tulleista henkirikoksista 31 tehtiin yksityisasunnoissa tai muissa yksityisissä tiloissa, kolme ravintolassa ja 14 yleisillä paikoilla. 

–Yleisillä paikoilla tehtyjen henkirikosten osuus on ollut tätä suurempi viimeksi vuonna 2015, Haapakangas taustoittaa. 

Henkirikoksen yrityksiä viranomaisten tietoon tuli kaikkiaan 180 

– Siinä missä henkirikosten määrä kasvoi selvästi edellisvuodesta, henkirikosten yritysten määrä pysyi suurin piirtein viime vuoden tasolla, kertaa Haapakangas.
 
Henkirikosten ohella myös seksuaalirikosten määrässä nähtiin alkuvuonna kasvua. Raiskausten määrä kasvoi noin 11 prosenttia ja kaikkien seksuaalirikosten määrä 21 prosenttia. 

– Seksuaalirikoksista noin joka neljännessä tekopaikkana oli internet, Haapakangas kertoo.  

Uusi seksuaalirikoslaki tuli voimaan vuoden 2023 alusta ja muutti rikosten nimikkeitä ja perusteita. Uuden lain myötä tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrä on lisääntynyt aiemmasta.

Lue myös: Kokeneen oikeuspsykiatrin mukaan väkivaltafantasiointi on tavallista, eikä sitä pidä pelästyä – "Meillä kaikilla on mielikuvitusrauha"

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset