HIFK:n häkellyttävä meno Nokia Arenassa jatkuu – Ilves pani parasta pöytään Sauli Niinistön silmien alla: "Hän oli varmasti iloinen"

Maalikooste: Ilves - HIFK 4:36
Ilves kaatoi HIFK:n kotonaan maalein 3-1. Katso ottelun maalit tästä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nautti lauantaina näkemästään jääkiekko-ottelusta Tampereella, kun Ilves kukisti HIFK:n 3–1. Niinistön vieressä ottelua seuranneen jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummolan mukaan Niinistö piti näkemästään.

– Hän viihtyi kaikin puolin tapahtumassa. Mielestäni hän eli täysillä mukana ottelun tapahtumissa. Hän nautti varmasti tasapuolisesti molempien suorituksesta, otteluhan oli jännittävä loppuun saakka, Kummola sanoi ottelun jälkeen.

Viimeisen maalin tyhjiin tehnyt Eemeli Suomi arveli, että Niinistö olisi ollut enemmän Ilveksen puolella.

– Toki hänen läsnäolostaan puhuttiin ennen ottelua, mutta ei sen enempää. Pelasimme niin hyvin, että hän oli varmasti iloinen voitosta, Suomi arveli.

HIFK pelasi 13. kerran Tampereen uudessa areenassa joko Ilvestä tai Tapparaa vastaan. Tappio oli sille näissä otteluissa 13:s.

– Oli hyvä tunnelma, paljon HIFK:n faneja, Suomi kehui.

Ilveksen päävalmentaja Antti Pennanen arvioi jokin aika sitten Ilveksen pelaajien ottavan enemmän paineita koti- kuin vierasotteluissa.

– Ei me siitä asiasta olla puhuttu sen enempää kuin muistakaan peliin liittyvistä asioista, Suomi vakuutti.

Takaisin kärkipaikalle nousseen Ilveksen muut maalintekijät olivat Jani Nyman kauden 16. osumalla sekä voittomaalin tehnyt Eetu Päkkilä.

Lue myös:

    Uusimmat