Niklas Kokko pysäytti jälleen HIFK:n – sensaatiovahdilla selvät sävelet ennen ensimmäistä ottelupalloa: "Aika puhki jo"

Pelicansin sankarivahti paljasti vapaapäivän suunnitelmansa – "Aika puhki jo" 3:43
Pelicansin sankarivahti paljasti vapaapäivän suunnitelmansa – "Aika puhki jo".

Tammikuussa Pelicansiin siirtynyt maalivahti Niklas Kokko on noussut SM-liigan kevään sensaatioksi. Pudotuspeleissä Kokko on laittanut luukut kiinni ja torjunut Pelicansin jo voiton päähän välieräpaikasta.

Lauantaina lahtelaiset kaatoivat kotonaan HIFK:n maalein 3–2 kolmannessa puolivälieräottelussa Lars Bryggmanin jatkoeräosumalla. Kokko oli jälleen oma vakuuttava itsensä 28 torjunnallaan. 20-vuotias maalivahti on pysäyttänyt pudotuspeleissä kiekkoja torjuntaprosentilla 93,83.

Kärppien kasvatti joutui etsimään itselleen uutta seuraa, kun Kärpät päätyi luottamaan Niclas Westerholmiin ja Tomi Karhuseen loppukauden peleissä. Vaikka peli kulki jo alkukaudesta Oulussa, Pelicansissa Kokko on loistanut ensimmäisestä päivästä lähtien.

Kokko sanoo Pelicans-puolustuksen takana pelaamisen olevan mukavaa.

– Hommat on selvät ja helppoa tehdä oma duuni. Tietää, mikä on mun osa ja mitä muut sitten tekee. Joka äijä on sitoutunut tosi hyvin tuohon. Olen tosi paljon tykännyt olla. Hyvin olen sopeutunut ja tykkään olla noitten jätkien takana tuolla.

Kokko sanoo, ettei koe näyttöhaluja Kärppien suuntaan, vaikka aika kasvattajaseurassa katkesi tylyllä tavalla.

– En silleen koe, että tarvitsee näyttää kellekään mitään. Teen omaa juttua ja koitan auttaa joukkuetta voittoihin, Kokko sanoo. 

–  Ehkä pohjoisessa ei tullut pelejä niin kuin olisin halunnut. Täällä on saanut sen luottamuksen ja homma toimii. Mikäs sen parempaa.

Pelicansin ja HIFK:n pudotuspelisarja jatkuu tiistaina Helsingissä. Välieräpaikka on ensimmäistä kertaa katkolla sarjaa voitoin 3–0 johtavalle lahtelaisryhmälle. Sunnuntaina odottaa kuitenkin vapaapäivä, jonka viettoon Kokolla on selvät suunnitelma.

– Eka mennään Lahden Seurahuoneelle aamupalalle. Sitten, jos en saa (Lubos) Horkysta tacoseuraa, pitää käydä dinnerillä, ja avannossa ainakin käydään. Nyt on aika puhki jo. Kaksi kova peliä lyhyen ajan sisään. Pitää hyvin palautella.

Lue myös:

    Uusimmat