Kärpistä tylyn lähdön saanut Niklas Kokko, 19, haki villiä temppu Lahdessa

3:34img
Videolla Pelicans-HPK-ottelun maalikooste.
Julkaistu 26.01.2024 22:04

MTV URHEILU-STT

Pelicans raapi Liigassa jo seitsemännen peräkkäisen kotivoittonsa, kun joukkue kaatoi pahasti alavireisen Hämeenlinnan Pallokerhon puhtaasti maalein 4–0 perjantaina.

KIERROSRAPORTTI: Olli Jokisen Jukurit hirmuisessa voittoputkessa, Pelicans ohitti HIFK:n – näin SM-liigassa pelattiin perjantaina

Lähes täyden jäähallin ykköshahmoksi nousi ensimmäistä otteluaan Pelicansin paidassa pelannut maalivahti Niklas Kokko, 19. Kokko sulatti kaikkien lahtelaisfanien sydämet upealla nollapelillään.

Kokko pääsi yrittämään lopussa myös maalintekoa, mutta laukaus meni noin metrin ohi.

– Meillä on ex-joukkuekaveri Peter Tiivolan kanssa kova maalintekokisa menossa. Tiivolalla on koossa yksi. Nyt oli paikka nousta tasoihin, mutta ei ihan natsannut. Upea debyytti joka tapauksessa uudessa joukkueessa, Kokko sanoi.

Kokko oli vuodenvaihteen nuorten MM-kisojen jälkeen erikoisen tilanteen keskellä, kun hän palasi Ouluun. Kärpät päätti tehdä jatkosopimuksen Kokkoa paikanneen Tomi Karhusen kanssa, minkä myötä oululaisseuran huippulupaukselle ei jäänyt enää roolia. Pelicans tarttui saumaan ja teki Kokon kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen.

HPK:lle tappio oli jo kuudes peräkkäinen. Näissä kamppailuissa HPK:n maaliero on murheellinen 5–22. Vaikka hämeenlinnalaisten pukukopissa miehet olivat kallella kypärin, yksi pelaaja oli kaikesta huolimatta iloinen. Hän oli puolustaja Miro Karjalainen, joka pelasi ensimmäisen liigaottelunsa sitten 17. syyskuuta vuonna 2022.

Ennen Pelicans-kohtaamista Karjalainen oli käynyt hakemassa pelituntumaa Mestiksessä pelaavasta forssalaisesta FPS:stä.

– Ei minulla ole oikein edes sanoja, kuinka kovasti olen tätä hetkeä odottanut. Se on vaatinut aivan hirmuisen määrän töitä. Toki matsin jälkeen on tuntemuksia, mutta ei onneksi selässä, sanoi helpottunut Karjalainen, joka on kärsinyt sitkeästä selkävammasta.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga