HIFK iski pöytään pari todellista yllätyshankintaa, kun se ilmoitti värvänneensä maalille kokeneen Niko Hovisen ja vasta Ruotsin kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta puolustaja Fredrik Granbergin.
Hovisen loppukauden kattava sopimus julkaistiin torstaina.
Ykkösmaalivahdiksi tähän kauteen lähtenyt Roope Taponen loukkaantui viikonlopun ottelussa törmäyksessä Pelicans-pelaajan kanssa. Taponen oli vielä sivussa keskiviikon KooKoo-ottelusta, jonka HIFK hävisi. Seura on ilmoittanut, että Taposen tilannetta seurataan päivä päivältä, mikä viestii siitä, ettei paluu kaukaloon ole kaukana.
Tästä huolimatta HIFK värväsi Hovisen, joka syrjäytti Taposen joukkueen maalivahtipelissä viime kevään pudotuspeleissä. Lisäksi Hovinen kertoi viime kesänä päätöksestään lopettaa uransa.
HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen avasi Hovisen hankintaa lyhytsanaisesti.
– Koimme, että on tarvetta maalivahdille, Pesonen perusteli.
Onko huolia siitä, että Taponen ei pystyisi pelaamaan, tai muista maalivahdeista ei olisi vastuunkantajiksi?
– Seurataan Tapsan tilannetta edelleen tässä, Pesonen vastasi hieman väistellen.
Hovinen liittyi torstaina HIFK:n miesvahvuuteen.
– Toivottavasti mahdollisimman pian pääsee harjoittamaan ammattiaan. "Rasta" (Rastislav Elias) pelasi huippupelin eilen maalilla, joten siinä mielessä ei ole hätää sen suhteen, Pesonen kommentoi vielä maalivahtitilannetta.
Toinenkin yllätyshankinta
HIFK julkaisi alkuviikosta myös toisen yllätyshankinnan, kun se ilmoitti värvänneensä 24-vuotiaan Fredrik Granbergin Ruotsin kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta. Pesonen uskoo, että kyseessä on selkeä vahvistus.
– Kyllä me hankimme pelaajia sen perusteella, että koetaan hänen pystyvän auttamaan meidän joukkuetta taidoillaan ja ominaisuuksillaan. Totta kai aika näyttää, miten menee ja millainen pelaaja tulee, Pesonen sanoi.
LUE MYÖS: Pakkijärkäle HIFK:n takalinjoille – "Apua kaivataan, ja nyt sitä saadaan"
– Hän muun muassa pelasi Skellefteåssa CHL-matseja. Mielestäni se on osoitus, että jonkinlaisia taitoja löytyy.
Olivatko nimen omaan CHL-ottelut varmistus teille, että kyseessä on pelimies?
– Kokonaisuutta totta kai katsotaan. Sinne suuntaan on oltu yhteydessä, ketä häntä pidemmän aikaa on seurannut, tietää ja tuntee, Pesonen vastaa.
191-senttinen Granberg on pelannut Hockey Ettanissa, eli Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla viimeiset neljä kautta. Skellefteåsta lähtöisin oleva Granberg pelasi tällä kaudella kotikaupunkinsa seurassa lainalla kaksi CHL-ottelua tehopistein 0+2.
HIFK:n tuoreita hankintoja puitiin myös Liigaviikko-ohjelmassa. Voit katsoa sen alla olevalta videolta.
1:08