Hiihdon MM-kisat Lahteen

Pohjoismaisten hiihtolajien vuoden 2029 MM-kisat on myönnetty Suomeen ja Lahteen.

Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) hallitus myönsi kilpailut lopullisesti Suomelle tämän päivän kokouksessaan.

Suomen Hiihtoliitto haki kesäkuun alussa lisäaikaa lopullisen päätöksen vahvistamiselle. Sen jälkeen Hiihtoliitto, Lahden kaupunki ja Lahden Hiihtoseura pääsivät yksimielisyyteen Lahden 2029 MM-kisojen paikallisesta kustannustenjakosopimuksesta. Tämän myötä kisojen järjestämissopimus FIS:n, Suomen Hiihtoliiton ja Lahden kaupungin välillä on nyt allekirjoitettu.

Allekirjoituksen lykkäämisen taustalla olivat Hiihtoliiton haastava taloudellinen tilanne sekä tarve varmistaa taloudelliset edellytykset kisojen järjestämiselle.

– Olemme todella iloisia siitä, että järjestelysopimus on nyt allekirjoitettu ja voimme alkaa toden teolla valmistelemaan MM-kilpailuja, joihin on todellakin aikaa alle viisi vuotta. Olen myös vakuuttunut, että yhteistyö Hiihtoliiton, Lahden kaupungin ja Lahden Hiihtoseuran välillä syvenee entisestään ja järjestämme onnistuneet kisat, joissa urheilijat ovat pääosassa. Kisat ovat samalla ennätykselliset kahdeksannet pohjoismaisten lajien MM-kilpailut Lahdessa. Samaan ei ole yltänyt mikään muu paikkakunta maailmassa, joten Lahti tekee tässä urheiluhistoriaa, Hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti iloitsee.

Hiihdon MM-kisat järjestettiin edellisen kerran Lahdessa vuonna 2017. Ensi vuonna kisajärjestäjänä toimii Norjan Trondheim. Vuonna 2027 kisat käydään Ruotsin Falunissa.

Lue myös:

    Uusimmat