Hiihtoässälle vankeustuomio dopingista

16.1.37686115
Andreas Veerpalu kuvattuna Rukalla marraskuussa 2018. imago/Sammy Minkoff/ All Over Press
Julkaistu 19.10.2021 18:19
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Virolainen maastohiihtäjä Andreas Veerpalu on tuomittu Itävallan tuomioistuimessa viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Seefeldin MM-kisojen dopingskandaalissa vuonna 2019 osallisena olleen Veerpalun tuomioon sisältyy kolmen vuoden koeaika. Asiasta kertoo muun muassa virolaislehti Postimees.

Veerpalu, 27, on saanut myös 480 euron sakot. Hän ei halunnut tulla oikeuden kuultavaksi.

Innsbruckin oikeusistuin syytti veridopingin käytön aiemmin myöntänyttä Veerpalua antidopingsääntöjen rikkomisesta, ja teko katsottiin urheilupetokseksi. Veerpalun tulkittiin aiheuttaneen tällä yhteistyökumppaneilleen 12 000 euron tappiot.

Veerpalu oli osallisena kuuluisan saksalaisen dopinglääkärin Mark Schmidtin rikollisessa ringissä. Schmidt sai tammikuussa neljän vuoden ja kymmenen kuukauden vankeustuomion.

Andreas Veerpalu on virolaisen takavuosien huippuhiihtäjän Andrus Veerpalun poika, jota Andreas on valmentanut. Kumpikin sai vuonna 2019 Seefeldin MM-kisojen dopingskandaalista neljän vuoden pannan.

Andreas Veerpalulla ei ole mainittavia kansainvälisiä meriittejä.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Yksi Seefeldin dopingskandaaliin osallistuneista oli itävaltalaishiihtäjä Max Hauke. Videolla hän tankkaa verta poliisin edessä.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto