Hiihtokeskukset avautuvat koronapeikko niskassaan – syyslomalaisia virtaa Pohjois-Suomeen: "Lumitilanne jännittää huomattavasti vähemmän kuin pandemiatilanne"

2:13img
Laskettelukausi avattiin ennätysaikaisin – tältä näyttivät Levin rinteet, avajaissa runsaasti ihmisiä!.
Julkaistu 02.10.2020 12:05

MTV UUTISET – STT

Kittilässä Levillä syyslomia on varattu 40 prosenttia aikaisempaa enemmän. Rukallakin varaustilannetta luonnehditaan ennätykselliseksi.

Suomen hiihtokeskuksissa on perinteisesti vuosittain odotettu sitä, milloin saadaan lunta ja miten paljon. Lapin Kittilässä Levillä laskettelu- ja hiihtokausi polkaistiin käyntiin tänään säiliölumen avulla. Tällä talvikaudella suurin jännityksen aihe onkin lumensaannin sijaan toinen.

– Lumitilanne jännittää huomattavasti vähemmän kuin (korona)pandemiatilanne, toteaa STT:lle Visit Levin toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari.

Syyslomien alla matkailutilanne Levillä on näyttänyt kuitenkin varsin valoisalta.

– Syyslomia on nyt varattu 40 prosenttia enemmän kuin aikaisemmin, tällä hetkellä siis näyttää erittäin hyvältä. Varaudumme siihen, että paljon syyslomalaisia on alueelle saapumassa.

Tilannetta helpottaa se, että etenkin lomaviikoilla Levillä kotimaan matkailijat ovat suurin matkailijaryhmä.

– Lapin matkailuhan joutuu hakemaan uusia muotoja, kun kansainvälinen matkailu jää meiltä hyvin pitkälti puuttumaan.

Myös Kuusamossa Rukalla hiihtokausi käynnistyi tänään. Rinteestä tavoitettu Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviainen luonnehtii niin ikään syksyn varaustilannetta "ennätykselliseksi". Myös tuleva talvi näyttää olosuhteista huolimatta toistaiseksi hyvältä.

– Kyllä tietenkin on totuus, että ulkomaalaisten osuus jää vähäisemmäksi kuin aiempina vuosina. Mutta kyllä odotus on, että kotimaiset matkailijat paikkaavat ainakin osan siitä. Kesähän oli kotimaisten asiakkaiden ansiosta aivan loistava, vaikka meillä ei ulkomaalaisia asiakkaita juuri ollutkaan, Parviainen sanoo.

Kukaan ei halua päätyä koronalingoksi

Viime talvena Lapin suuret hiihtokeskukset sulkeutuivat maaliskuun loppupuolella koronaviruspandemian vuoksi. Lapista palaavilla matkailijoilla oli todettu tartuntaketjuja, joissa altistuminen oli tapahtunut hiihtokeskuksissa.

Syyskuussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi, että Kolarista Ylläksen alueelta lähtöisin olevia tartuntoja oli todettu yli 20. Ylläkseltä tartunnan saaneet asuvat eri puolilla Suomea 14 eri kunnassa.

Hiihtokeskuksista vakuutetaan, että niissä tehdään kaikki mahdollinen joukkoaltistusten välttämiseksi.

– Meillä on terveysturvallisuuden ohjeet ihan ykkösasiana. Lapin sairaanhoitopiiri on laatinut terveysturvallisuusohjeet, niitä on tankattu ja käyty alueen yrittäjien ja toimijoiden kanssa hyvin tarkasti läpi, jotta meillä on toimenpiteet täällä varmasti tehtynä, Kivisaari sanoo.

Myös Rukalla sisätiloissa pidetään kiinni turvaväleistä ja lotrataan käsidesiä. Siivousta on lisätty ja kassoilla on suojapleksit.

Levin Kivisaari muistuttaa, että vastuullisuutta odotetaan myös hiihtokeskuksissa vierailevilta asiakkailta.

– Korona on, ja se ei nyt tule poistumaan. Kyse on siitä, miten pystymme tässä tilanteessa jollain tavalla pitämään huolta siitä, että lomailu ja matkailu on mahdollista.

Ruuhkia pyritään välttämään ennakkovarauksilla ja tilajärjestelyillä

Jämsässä Keski-Suomessa Himoksella laskettelukausi on kahtena viime vuonna alkanut itsenäisyyspäivän aikaan.

– Odotukset tulevasta talvesta ovat varovaisen optimistiset, vähän peilaten kesälajeihin, mitä ihmiset ovat ulkona kovasti harrastaneet, toimitusjohtaja Elsi Ojala sanoo STT:lle.

– Aivan yhtä turvallista voi ajatella olevan laskettelun ulkona.

Ojalan mukaan Himoksella tehdään koronan takia uudelleenjärjestelyjä lähinnä laskettelun oheispalveluissa, kuten ravintola- ja vuokraamopalveluissa.

– Ravintoloissa pyritään järjestämään lisää tilaa ja mahdollisuuksien mukaan take-away myyntiä. Vuokraamoissa pyritään tilaratkaisuilla siihen, että siellä ei pääsisi syntymään tungosta.

Ojala toivoo myös, että asiakkaat ostaisivat lippunsa mahdollisuuksien mukaan etukäteen netistä. Harkinnassa lisäksi on, että tarvittavat talviurheiluvälineet voisi varata ja maksaa ennakkoon ja hakea sitten erillisestä paikasta.

– Normaalisti meillä ei ole varauksia tarvinnut ottaa, meillä on paljon välineitä ja niiden haku on sujunut jouhevasti ja nopeasti. Mutta nyt joudutaan tosiaan sitten miettimään asioita uudella tavalla.

Himoksen asiakkaista noin 90 prosenttia on kotimaisia. Suurin uhkakuva hiihtokeskuksessa olisikin, jos koronan vuoksi matkustus- tai liikkumisrajoituksia tulisi myös kotimaan sisällä.

– Silloin ollaan oman paikkakunnan asiakkaiden varassa. Mutta toki silloinkin pyritään saamaan rinteet auki ja hissit pyörimään.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus