Maastohiihtäjien maailma on muuttunut sitten takavuosien ja urheilijoiden kommenttien tulkitsemisessa joutuu usein ymmälle. STT kokosi Oberstdorfin MM-kisojen kynnyksellä kisakatsojan avuksi hiihdon nykymaailman perussanastoa, jonka avulla esimerkiksi television äärellä pysyy helpommin perillä, mistä hiihtäjät oikein puhuvat.
Välineet ja voitelu:
Kombimono:
Uuden takaa-ajohiihdon vaatima mono, joka sopii sekä perinteiselle että vapaalle hiihtotavalle. Hiihtäjien mukaan kombimono ei kuitenkaan ole järin hyvä kummallakaan hiihtotavalla, mutta koska monoja ei ehdi vaihtaa suksien vaihdon yhteydessä, kombimonoon on pakko sopeutua.
Pitopohjasuksi:
Suksi, jossa suksen keskiosa on karhennettu voiteettomaksi pitoalueeksi. Karhennettu pitoalue on lisäksi käsitelty pinnoitteella jäätymisen estämiseksi. Pitopohjasuksi on varteenotettava vaihtoehto uuden lumen nolla-asteen ongelmakelille, jolloin kaikki lumi tahtoo pakkautua suksen pohjaan.
Pitoteippi:
Uutuustuote, joka sopii erityisesti harrastehiihtäjälle, joka ei halua pelata pitovoiteiden kanssa. Teippi kiinnitetään suksen pohjaan sen pitoalueelle.
Liisterikeli:
Kostea ja märkä keli, jossa latu on jäinen ja karkea. Tällöin perinteisillä pitovoidepurkeilla ei saada aikaan pitävää suksea, vaan pito rakennetaan liisterien avulla.
Hiihtotavat ja -tekniikat:
Perinteinen hiihtotapa:
Suomalaiskatsojien parhaiten tuntema hiihdon etenemistapa, joka oli ainoa käytössä ollut tapa vielä 1980-luvun alkuun asti. Perinteisen hiihtotavan selvin tuntomerkki on suksien kulkeminen yhdensuuntaisesti latu-uralla, tasaisella joko tasatyönnöin tai yksipotkuista tasatyöntöä käyttäen sekä varsinkin ylämäissä vuorohiihtona ja mäkien jyrketessä haarakäyntinä.
Vapaa hiihtotapa:
Luisteluhiihto eli vapaa hiihtotapa yleistyi 1980-luvun alkupuolella, koska se oli perinteistä hiihtotapaa nopeampi etenemistapa. Oberstdorfin MM-hiihdoissa 1987 vapaa ja perinteinen hiihtotapa erotettiin ensi kertaa arvokisojen historiassa omille kilpailumatkoikseen. Luisteluhiihto vaatii selvästi leveämmän hiihtouran kuin perinteinen hiihtäminen, koska sukset liukuvat sivusuuntaan.
Kuokka:
Kuokka-nimitystä käytetään perusluistelutekniikasta. Tässä tekniikassa sauvatyöntö tehdään vain toiselle puolelle eli vain toiselle luisteluponnistukselle. Tekniikkaa käytetään tavallisimmin jyrkähköissä ylämäissä.
Kuokkanousu:
Tarkoittaa mäkeä, jonka nouseminen vaatii kuokkatekniikan käyttöä. Loikka: Tarkoittaa nopeatahtista perusluistelutekniikkaa, jossa liukuun tullaan pienellä hypyllä. Tätä käytetään jyrkähköissä nousuissa ja kiihdytysvaiheissa.
Loikka päälle:
Sanamuoto tarkoittaa vauhdin selvää kiihdyttämistä, kirivaihdetta.
"Wassu":
Lyhenne nimestä Wassberg (nimetty ruotsalaisen Thomas Wassbergin mukaan) ja tarkoittaa virallisemmin yksipotkuista luistelutekniikkaa. Tässä tekniikassa sauvatyöntö tehdään molemmille puolille eli joka luisteluponnistukselle. Wassu on nopea etenemistapa ja sitä käytetään loivissa ylämäissä, tasamaalla ja kiihdytyksissä.
Peesiapu:
Toisen perässä eli peesissä hiihtämisellä on vaikutusta latuluistoon esimerkiksi lumisateella ja kovalla pakkasella. Monesti esimerkiksi viesteissä toisen peesissä hiihtäminen auttaa myös parempiin suorituksiin, kun nopeampi hiihtäjä kirittää ja määrää tarvitun vauhdin edessä.
Kilpailutavat:
Sprintti:
Lahden 2001 MM-kisoissa arvokisaohjelmaan tullut pikamatka, jolla hiihdetään noin 800-1500 metrin matkoja perinteisellä tai vapaalla hiihtotavalla. Aika-ajossa hiihtäjät starttaavat 15 sekunnin välein, ja sadasosasekunnin tarkkuudella otettujen aikojen perusteella 16 parasta kilpailijaa jatkaa pudotushiihtoihin. Puolivälierät, välierät, B-finaali ja A-finaali hiihdetään neljän hiihtäjän ryhmissä. Puolivälierissä ja välierissä kaksi parasta jatkaa.
Joukkuesprintti:
Ensi kertaa arvokisaohjelmassa Oberstdorfissa. Hiihdetään kahden hengen joukkuein, ja alkuerien perusteella viisi joukkuetta/erä etenee finaaliin. Joukkueen molemmat hiihtäjät hiihtävät radan kolmesti.
Normaalimatka:
Kaikkia muita hiihtomatkoja kuin sprinttiä kutsutaan normaalimatkoiksi. Naisten normaalimatkoja ovat nykykäytännön mukaan 10 km, takaa-ajo 7,5 km (p)+7,5 km (v), 30 km, miesten normaalimatkoja 15 km, takaa-ajo 15 km (p)+15 km (v) ja 50 km.
Takaa-ajo:
Kuulunut vuodesta 1992 lähtien arvokisaohjelmaan eri muodoissa. Oli aluksi kaksipäiväinen, jolloin toisen päivän vapaan hiihtotavan osuudelle lähdettiin avauspäivän perinteisen hiihtotavan tuomin aikaeroin. Muuttui myöhemmin yksipäiväiseksi ja pari vuotta sitten suksien vaihdolla ryyditetyksi sähäkäksi kisaksi.
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS yritti Val di Fiemmessä 2003 lanseerata kilpailutavalle nimen skiathlom (vrt. slalom), mutta nimi ei innostanut. FIS erehtyi ensin itsekin kutsumaan uutuutta skiathloniksi, joka on nyttemmin levinnyt muun muassa Ruotsissa käytettäväksi. Nykyään FIS käyttää lajista englanninkielistä termiä double pursuit, kaksoistakaa-ajo.
Väliaikalähtö:
Perinteinen kilpailutapa hiihdossa. Hiihtäjät starttaavat ladulle puolen minuutin välein, ja ajanotto kellottaa heille loppuajan. Kisan seuranta vaatii hyvää väliaikapalvelua. Ei ole uusien hiihtoyleisöjen mieleen, koska paikan päällä kilpailun seuraaminen vaatii lajin tuntemusta.
Yhteislähtö:
Käytössä yhteislähtökisoissa, takaa-ajoissa ja sprintin pudotushiihdoissa. Helppo hallita, koska ensiksi maaliin tuleva on voittaja. Sprinttiä lukuun ottamatta yhteislähdöissä käytetään ns. lähtöviuhkaa urheilijoiden lähtöpaikan määrittämiseen. Eturiveihin pääsevät maailmancupissa parhaiten menestyneet 30 hiihtäjää. Muiden lähtöpaikat määräytyvät heidän kilpailemalla tulevien FIS-pisteidensä mukaan.
Kisan päätyttyä:
Podium:
Jos kilpailu on sujunut erittäin hyvin, urheilija voi yltää palkintopallille (englanniksi podiumille). Englanninkielinen sana on yleistynyt suomalaishiihtäjien ja etenkin -valmentajien puhetapaan, eli urheilijat tähtäävät podiumille.
Koonnut Kaija Yliniemi, STT. Asiantuntija-apuna tekniikka-asioissa Jani Talkkari Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksesta Kihusta. Lähteenä lisäksi Hiihtoliiton nettisivut www.hiihtoliitto.fi
(MTV3-STT)