Japanilaismies on tunkeutunut Japanin keisarin Akasaka-palatsiin Tokiossa ja vaellellut siellä ympäriinsä parisen tuntia ennen kiinnijäämistään, kertoo maan media.
Palatsi on normaalisti tarkasti vartioitu, mutta nyt vierastalon portti oli jäänyt vartioimatta, ja 29-vuotias mies oli livahtanut lauantaina sisään, kertoi Fuji News Network -uutiskanava.
Mies jäi kiinni keisari Naruhiton isotädin, prinsessa Yurikon, 97, asunnon lähellä. Hän kertoi motiivikseen sen, että olisi halunnut tavata keisariperheen jäseniä. Tämä ei kuitenkaan tiettävästi onnistunut. Poliisi kommentoi tapausta vain toteamalla, ettei kukaan loukkaantunut.
Palatsiin on yritetty tunkeutua ennenkin. Toukokuussa japanilaismies ui palatsin vallihaudan yli, mutta jäi kiinni palatsin ulkomuurilla. Mies oli kuitenkin pukeissa, toisin kuin takavuosina vallihaudan yli uinut brittimies, joka yritti palatsiin alasti.
Uusimmat
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
20:04
Ilkka Sasi erotetaan apulaispormestarin tehtävästä
-
20:00
Nordealla edelleen ongelmia verkko- ja mobiilipankissa
-
20:00
Ensitreffit alttarilla -parin hääyönä kipinöi: "Saatoimme tutkiskella toisiamme"
-
19:37
Sidney Crosby laittoi nimen paperiin – seurapomo puhkesi kiitokseen: "Tekee valtavan henkilökohtaisen uhrauksen"
-
19:31
SM-liigapakin sopimus purettu – "Olen saanut ymmärrystä tilanteessani"
-
19:28
Trump syyttää ampumisesta Bidenin ja Harrisin kielenkäyttöä
-
19:11
IS: Valkeakosken teinisurman tutkinta valmistui – mukana uusi rikosnimike
-
19:10
Törkytoimintaa HIFK-katsomossa – selvitys nyt käynnissä: "Ei edusta millään tavalla arvoja"
-
19:06
Lehtisaaren taposta tuomittu mies taas syytettynä – puolalaisjohtoinen rikollisryhmä levitti 1 600 kiloa amfetamiinia
-
19:03
Avioeron keskellä olevat Jennifer Lopez ja Ben Affleck kokoontuivat perhelounaalle – artisti pitää edelleen kihlasormustaan
-
19:01
Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu tappaviakin sairauksia – miksi niitä aiheuttavia geenejä ei seulota ennaltaehkäisevästi?
-
Lataa lisää