Hillary Clinton ilmoittautui presidenttikisaan

1:35img
Julkaistu 12.04.2015 21:56(Päivitetty 12.04.2015 22:46)

MTV UUTISET - STT - Reuters - AFP

Ex-ulkoministeri Hillary Clinton lähtee mukaan Yhdysvaltain presidenttikisaan, kertoo amerikkaismedia.  

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tieto perustuu Clintonin avustajan John Podestan sähköpostiin, jossa hän kertoo Clintonin pyrkivän ehdokkaaksi. Podestan mukaan kampanjan virallinen startti pidetään ensi kuussa.  

Clinton lähtee kuitenkin Podestan mukaan heti tien päälle Iowan osavaltioon tavatakseen äänestäjiä.  

Clintonilla on ylivoimainen suosio demokraattien piirissä. Jotkut asiantuntijat ovat jopa arvelleet, että varteenotettavan haastajan puuttuessa puolue ei välttämättä järjestä ehdokkaastaan lainkaan esivaaleja.  

Clinton kertoi ehdokkuudestaan vähän myöhemmin myös Twitterissä ja Facebook-sivuilla.

– Pyrin presidentiksi. Tavalliset amerikkalaiset tarvitsevat voittajaa. Ja minä haluan olla se voittaja. -H, Clinton tviittasi.

 

Clintonin todennäköisimpänä vastaehdokkaana republikaanien puolelta pidetään entistä kuvernööriä Jeb Bushia. Hän ei ole tosin vielä virallisesti ilmoittanut pyrkivänsä virkaan. 

Viime viikolla julkistetussa Washington Postin ja ABC Newsin gallupissa Clintonia kannattaisi 53 ja Bushia 41 prosenttia rekisteröityneistä äänestäjistä, jos ehdokkaat olisivat presidentinvaaleissa vastakkain. Bush pärjäsi gallupissa Clintonia vastaan hieman paremmin kuin puolueen muut nimet.  

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat