Hirmumyrskystä järkyttävät tuhot Vanuatulla: "Pahimpia katastrofeja, joita täällä on nähty"

2:17img
Julkaistu 15.03.2015 19:19

MTV UUTISET

1:40img

Vanuatuun on julistettu kansallinen hätätila trooppisen hirmumyrskyn iskettyä valtavalla voimalla saarivaltioon.

Viranomaiset ovat vahvistaneet kahdeksan ihmisen kuolleen ja parinkymmenen loukkaantuneen. Luvuista kertonut Pelastakaa lapset -järjestön edustaja uskoi kuitenkin, että uhrimäärä kasvaa huomattavasti.

Vahvistamattomien tietojen mukaan kuolleita olisi löydetty jo yli 40 pelkästään yhdessä maakunnassa.

h_51842350

Sekä maan presidentti että avustusjärjestöt ovat vedonneet kansainvälisen avun toimittamiseksi Vanuatuun. Ensimmäiset avustuskuljetukset saapuivat perille sunnuntaina.

– Tämä on todennäköisesti yksi pahimpia katastrofeja, joita on nähty Tyynellämerellä, humanitaarisen avun tarve on valtava… kokonaisia yhteisöjä on pyyhkiytynyt pois, Vanuatussa hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamia johtava Colin Collet van Rooyen arvioi.

– Lähes koko maa…on maan tasalla, Vanuatun Punaisen Ristin johtaja Hannington Alatoa puolestaan kommentoi.

Vanuatuun iskenyt sykloni on luokiteltu korkeimpaan eli viidenteen luokkaan. Tuulenpuuskien voimakkuus oli pahimmillaan liki 89 metriä sekunnissa.

h_51843788

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat