Kainuun käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1957 syntyneen miehen metsästysrikoksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta.
Mies oli yhdessä metsästystoveriensa kanssa hirvimetsällä Kuhmon Runtinmäen alueella joulukuussa 2022. Yksi seurueen jäsenistä oli haavoittanut hirvenvasaa, ja eläintä päätettiin passittaa uudesta paikasta.
Metsästäjät siirtyivät metsäautotielle uuteen passipaikkaan siten, että miesten väli toisiinsa oli pisimmillään 500 metriä. Hetken kuluttua yksi miehistä huomasi tiellä hirvenvasan noin 80 metrin päässä. Hirvi lähti liikkeelle, joten mies otti ennakkoa ja ampui sitä kiväärillä. Laukaus meni kuitenkin ohi hirvestä.
Ampujasta seuraava passimies oli noin 200 metrin päässä, ja hänestä luoti oli mennyt ohi metrien päästä. Kolmas passimies oli 500 metrin päässä, ja kiväärin luoti osui häntä vasempaan olkavarteen.
Osumasta passimiehelle aiheutui luunmurtuma, hermovamma ja lihasvamma.
Ei kokemusta liikkuvan eläimen ampumisesta
Oikeudessa ampuja myönsi menetelleensä syytteen mukaisesti. Ampujan mukaan hän ei ampunut hirveä suorassa linjassa tien suuntaisesti. Hänen mukaansa luoti osui ohilaukauksen jälkeen risuun, jonka takia se muutti suuntaa osuen kauimpana olevaan passimieheen.
Ampuja kertoi myös, ettei ammu paikallaan seisovasta hirvestä ohi. Nyt laukaus meni kuitenkin ohi hirven etupuolelta, ja ampuja sanoikin, ettei hänellä ole ”niin kokemusta liikkuvasta”.
Oikeuden mukaan ampuja toimi huolimattomasti, eikä hän ollut nähnyt kolmatta passimiestä, vaikka karttaohjelmassa passimiehen paikka näkyikin. Oikeuden mukaan ampujan olisi tullut varmistaa mihin on ampumassa ottaen huomioon oma paikkansa tienpäädyssä, hirven sijainti tiellä sekä se, ettei hänellä ole ollut kokemusta liikkuvan hirven ampumisesta.
Kainuun käräjäoikeus tuomitsi ampujan 50 päiväsakkoon metsästysrikoksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta. Miehen tuloilla maksettavaksi tulee 2 500 euroa.
Tuomio ei ole lainvoimainen.