Kainuun käräjäoikeus antoi tiistaina tuomion teerenmetsästyksessä tapahtuneesta turmasta, jossa viisikymppinen mies ampui vahingossa metsästyskaveriaan haulikolla. Tapaus sattui Sotkamossa viime marraskuussa.
Syytteen mukaan mies oli havainnut metsässä jotain tummaa ja olettanut, että kyseessä oli teeri. Mies ampui haulikolla laukauksen kohti teereksi olettamaansa kohdetta. Laukaus osui noin 40 metrin päässä olleeseen metsästyskaveriin, joka oli ampujan kanssa teerimetsällä.
Miespuoliseen uhriin osui laukauksesta ainakin noin 25 haulia vasemman polven ja säären alueelle, oikeaan reiteen ja vasempaan käsivarteen. Haulien osuma aiheutti uhrin käteen hermovaurion. Lisäksi miehen päälaelle aiheutui verta vuotava haava, syytteessä kerrotaan.
Syyttäjän mukaan ampuja oli laiminlyönyt sen varmistamisen, ettei ampumalinjalla ole ihmisiä, joille voisi aiheutua vaaraa tai vahinkoa laukauksesta. Syyttäjä katsoi, että mies oli törkeällä huolimattomuudella aiheuttanut uhrille vammoja, joita ei voi pitää vähäisinä.
Lue myös: Metsästysalueet vähenevät luonnonsuojelualueiden vuoksi – "Tuntuu epäoikeudenmukaiselta", älähtää Metsästäjäliitto
STT on saanut käräjäoikeudesta syyttäjän laatiman haastehakemuksen ja oikeuden tuomiolauselman. Tuomion kirjalliset perustelut eivät ole vielä valmiit.
Käräjätuomari kertoi STT:lle sähköpostitse, että syytetty myönsi toimineensa syytteen teonkuvauksissa kerrotulla tavalla. Syytetyn mukaan kyseessä oli vahinkotilanne.
Käräjäoikeus katsoi ampujan syyllistyneen metsästysrikokseen ja törkeään vammantuottamukseen, eli niihin rikoksiin, joista syyttäjä oli vaatinut hänelle tuomiota. Oikeus tuomitsi miehen 65 päiväsakkoon, joka hänen tuloillaan tekee 2665 euroa.
Syyttäjä vaati ampujalta takavarikoitua haulikkoa menetettäväksi valtiolle. Oikeus kuitenkin määräsi haulikon palautettavaksi ampujalle.