Hollantilaismiehelle määrättiin sperman luovutuskielto –  jälkikasvua ehti kertyä yli 500 lasta

shutterstock_318124301
Hollannin tuomioistuin määräsi hollantilaiselle miehelle siittiöiden luovutuskiellon sen jälkeen, kun tälle oli ehtinyt kertyä yli 500 lapsen jälkikasvu.Shutterstock
Julkaistu 29.04.2023 00:01

Jenny Mäkinen

jenny.makinen@mtv.fi

Hollannin tuomioistuin määräsi hollantilaiselle miehelle siittiöiden luovutuskiellon sen jälkeen, kun tälle oli ehtinyt kertyä yli 500 lapsen jälkikasvu.

Miehen sperma on tuottanut ainakin 550 lasta. Lapsia on Hollannin lisäksi myös muissa maissa. Lisäksi mies oli johtanut mahdollisia tulevia vanhempia harhaan jälkeläistensä lukumäärästä. Asiasta kirjoitti ABC News.

Haagin käräjäoikeuden tuomari määräsi miehelle sperman luovutuskiellon.

– Toivon, että tämä päätös johtaa massalahjoituskieltoon ja leviää myös muihin maihin. Meidän on suojeltava lapsia tältä epäoikeudenmukaisuudelta, hän sanoi lausunnossaan.

Tuomioistuin totesi, että Alankomaiden ohjesääntöjen mukaan siittiöiden luovuttajat saavat tuottaa enintään 25 lasta, yhteensä 12 äidin kesken ja että luovuttaja valehteli mahdollisille vanhemmille luovutushistoriastaan.

Tuoreimmat aiheesta

Alankomaat