Hollolassa koulunuorten väkivaltainen riitatilanne: "Toivomme, ettei tapauksesta kuvattuja videoita leviteltäisi"

5:50img
Kouluväkivalta puhuttaa: Näin kiusaamista yritetään estää Vantaalla.
Julkaistu 06.10.2020 20:48

MTV UUTISET – STT

Hollolassa selvitetään koulunuorten välistä riitatilannetta, jossa on käytetty fyysistä väkivaltaa, Hollolan hyvinvointipalvelut kertoo tiedotteessaan.

Tiedotteen mukaan hollolalaiskoulu on selvittänyt asiaa tiistaina poliisin ja sosiaalitoimen kanssa, vaikka väkivallanteko on sattunut vapaa-ajalla. Koulun oppilaiden välinen riitatilanne tapahtui eilen illalla.

– Asiaa yritetään selvittää viranomaisten kanssa ja olla perheiden tukena, koska tämä on kaikille osapuolille tietysti yllättävä ja vaikea tilanne, sanoo Hollolan kunnan erityisopetuksen rehtori Hanna Rapatti.

Lue myös: Oppilaat pahoinpitelevät toisiaan ympäri Suomea, vaikka tutkimusten valossa vain murto-osa koululaisista kokee kiusaamista – mistä on kyse?

Rapatin mukaan riitatilanteessa osallisena olleet nuoret ovat perusopetusikäisiä. Asianomaisten tarkempaa ikää hän ei kuitenkaan kerro eikä ota kantaa siihen, ovatko he rikosoikeudellisesti vastuunalaisia, eli vähintään 15-vuotiaita.

Koululla ei ole hänen mukaansa tietoa tilanteessa osallisena olleiden tarkasta lukumäärästä. Asiaa selvittävää koulua ei haluta myöskään Rapatin mukaan erikseen kertoa.

Koulun tietoon ei ole tullut, että tilanteen vuoksi olisi vaadittu sairaalan tai lääkärien apua. Rapatti ei lähde avaamaan väkivaltatilannetta tarkemmin, sillä asian selvittäminen on kesken.

Ohikulkijat kuvanneet videoita

Tilanteesta kuvattua videokuvaa on ehtinyt levitä laajasti sosiaalisessa mediassa. Asian ja tapahtumien selvittämiseksi tiedotteessa toivotaan, että videoiden jakaminen ja levittäminen sosiaalisessa mediassa lopetettaisiin.

– Tilanteesta on ilmeisesti useampia video-otoksia. Ympärillä on ollut ohikulkijoita, jotka ovat sitä kuvanneet, Rapatti kertoo.

– Toivomme, ettei niitä videoita leviteltäisi, vaan niitä poistettaisiin, hän jatkaa.

Lue myös: Kuudesluokkalaiset tekivät vakavan väkivallanteon välitunnilla Vantaalla – yksi loukkaantui

Lue myös: Poliisi vakavana 14-vuotiaan törkeästä pahoinpitelystä Havukosken koululla – "On vähättelevää käyttää tämän asian yhteydessä kiusaamistermiä"

Hollolan kunnan hyvinvointipalveluiden tiedotteen mukaan tekoon syyllistyneet nuoret ovat pahoillaan tapahtuneesta. Viranomaiset jatkavat asian selvittelyä nuorten sekä huoltajien kanssa.Vaikka väkivallanteko on tapahtunut vapaa-ajalla, koulu on halunnut olla hyvin aktiivisesti mukana asian selvittämisessä, koska tämänkaltaisten tapahtumien koetaan Rapatin mukaan vaikuttavan myös koulupäivään.

Koulun oppilashuollon kerrotaan tiedotteessa tukevan kaikkia asianosaisia nuoria ja heidän perheitään.

– Ollaan haluttu olla kaikkien tukena tämän asian selvittämiseksi, Rapatti summaa ja painottaa kaikkien tapahtumiin liittyvien nuorten tarvitsevan tukea.

Lue myös: Jälleen pahoinpitely koulussa: 13-vuotiaan uhrin vammat vaativat hoitoa

Lue myös: Poliisi tutkii Joensuulaisessa koulussa tapahtunutta väkivaltatilannetta – oppilasta pahoinpideltiin päähän

Lue myös: Espoolaiskoulussa väkivaltatilanne – Poliisi Iltalehdelle: Oppilas ilmeisesti kuristanut toista

Tuoreimmat aiheesta

Hollola