"Horisontin valtasi pimeys" – 40 vuoden edestä epävarmuutta kasannut Janne masentui ja teki tarkat suunnitelmat, kuinka tappaa itsensä: yksi oivallus pelasti miehen hengen

8:38img
Janne kertoi Uutisaamussa oman tarinansa itsetuhoisuudesta.
Julkaistu 10.09.2020 09:49
Toimittajan kuva

Tea Manninen

tea.manninen@mtv.fi

Korona-aika on vaikuttanut paljon suomalaisten itsetuhoisiin ajatuksiin.

Suomen mielenterveys Mieli ry:n tuoreen kyselyn mukaan joka viides suomalaisista on ajatellut kuluneen vuoden aikana itsemurhaa. Vakavia itsemurha-ajatuksia korona-aikana on ollut puolestaan noin 90 000:lla suomalaisella. Joka toinen suomalainen tietää jonkun, joka on ajatellut tai tehnyt itsemurhan.

Yksi itsetuhoisten ajatusten kanssa painineista suomalaista on lappeenrantalainen Janne Keinänen.

42-vuotias Keinänen selvisi korona-ajasta ilman itsemurha-ajatuksia, mutta aiemmin hänellä oli vakaa aikomus päättää oma elämänsä.

MTV:n Uutisaamussa vieraillut Keinänen kertoo, että jälkikäteen ajateltuna kaikki johtui siitä, että hänelle pakkautui liian paljon asioita päälle kerralla.

– Vuonna 2010 tapahtui tosi paljon samaan aikaan. Tuli eroa ja sen jälkeen havahduin siihen, että ole yksin vieraalla paikkakunnalla ilman harrastuksia ja tein vain töitä. Ei ollut kaverielämää eikä sosiaalisia puuhia. Sitten tuli burn out ja sen seurauksena vaikea-asteinen masennus, hän kertoo.

Lue myös: "Seinät alkoivat kaatua päälle" – yli neljännes kokee epidemiatilanteen heikentäneen mielenterveyttään

Keinäsen masennus ei johtunut suoranaisesti sen hetkisestä elämäntilanteesta, vaan miehen kertoman mukaan se kumpusi lapsuudessa koetusta väkivaltaisuudesta, koulukiusaamisesta ja sen seurauksena koetusta yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta, joita hän ei ollut ajatellut juuri koskaan.

– Siinä on aika paljon tekemistä äkkiseltään. Sellaisen vajaan 40 vuoden edestä kaikkea epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa ja pelkotiloja ja kaikkea tällaista.

– Sitä ei vaan pystynyt käsittelemään ja se rupesi masentamaan. Ja sitten horisontin valtasi semmoinen pimeys, hän kiteyttää.

Tarkat suunnitelmat valmiina

Keinäsellä oli oikeasti hyvin vakavia itsemurha-ajatuksia ja hän oli miettinyt kaiken valmiiksi.

– Mie ihan tiesin, että mitä mie teen, missä ja miten. Ihan täysin. Mihin jätän puhelimen ja mihin ajan ja miten sen teen. En nyt anna mitään ideoita, mutta semmoinen aivan täysin varma juttu, hän paljastaa.

Ajatus tekopäivästä kuitenkin siirtyi koko ajan.

– Mie päätin, et mie teen sen huomenna. Et mie en oikeastaan oo näin synkkä, mulla ei oikeasti oo näin huonoa, mutta tämä on tosi todellinen ja tosi looginen (ratkaisu). Kaikille on suuri helpotus, kun mie teen sen. Mie oon epäonnistunut elämässä, mutta mie teen sen huomenna, hän kertoo silloisista ajatuksistaan.

– Sit huomenna mietin, että huomenna mie sen teen, tänään en tee. Pikkuhiljaa se aikajänne meni eteenpäin ja päätin, että no seuraavilla synttäreillä; ei ketään kiinnosta täytänkö mie vuosia, ni mie teen sitten.

Lue myös: Nuoret hakeneet ennätyspaljon apua netistä korona-aikana – yhteydentot aiempaa vakavampia

Lopulta hän pääsi itsetuhoisesta ajatuksesta eroon.

– Sitä aina vaan työnsi vähän. Vähän niin kuin käy lenkillä, että pitää tuonne seuraavalle valopylväälle jaksaa ja sit siinä pylväällä, että vielä tuonne asti. Vähän sama juttu, hän kertoo miten pääsi eroon itsemurha-ajatuksistaan.

– Ja nyt se on sitten ehkä luonnollisen kuoleman kautta kuitenkin, kiitos.

Merkittävä oivallus

Korona-aika ei Keinäsen mukaan vaikuttanut hänen ajatusmaailmaansa ja itsetuhoisuuteensa. Hän kertookin kehittäneensä itselleen mekanismin, jolla pitää synkät itsemurha-ajatukset pois.

– Se oli tosi merkittävä oivallus, että ajatuksethan on minun omassa päässä. Mie voin ihan ite valita, mitä mie ajattelen, hän selittää.

– Että jos mie oon vain tietoinen ja huomaan, että nyt mulla on tässä synkkä ajatus, niin mie voin ottaa jonkun ihan toisen ajatuksen ja laittaa siihen tilalle. Sitten kun mie toistan sitä tarpeeksi, niin jossain vaiheessa se synkkä ajatus vaan jää taustalle. Se ehkä joskus taas pomppaa, mutta se tietää jo mitä tapahtuu.

Keinänen kehottaa jokaista, jolla on itsetuhoisia ajatuksia, kertomaan mietteistään jollekulle. Silloin tilanne helpottaa ja siihen saa apua.

– Sinun pitää jaksaa vaan ihan pikkusen eteenpäin. Sit sie meet etsimään apua. Jos et jaksa mennä, niin kerro jollekin, että sulla on tosi paha olla. Koska lähiympäristöstä löytyy niin paljon ihmisiä, ketkä haluaa auttaa ja tietää aiheesta ja niillä on joku kokemus, hän huomauttaa.

– Lähtökohtaisesti, vaikka itsestä tuntuu siltä, että koko maailma on sinua vastaan, niin yllättävän harva on. Ihmiset yleensä haluaa auttaa, ja sinun parasta.

Mielenterveys ry:n kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa numerossa 09  2525  0111.

Tuoreimmat aiheesta

Mielenterveys