Hovioikeus kovensi rangaistusta: Päihtynyt äiti ajoi kohti rekkaa 3-vuotias kyydissä

Rikos tuomio oikeus laki kuvituskuva AOP
All Over Press
Julkaistu 25.06.2020 11:24

MTV UUTISET – STT

Hovioikeuden mukaan naisen teko osoitti korkeinta tahallisuutta ja oli muutenkin erityisen moitittava. Ennen kolaria naisella ja lapsen isällä oli ollut kiistaa huoltajuudesta.

Helsingin hovioikeus korotti torstaina rangaistusta jutussa, jossa lääkkeistä ja alkoholista päihtynyt nainen ajoi kolmevuotias lapsensa kyydissään rekkaa kohti.

Kyse oli tapahtumista Loviisassa lokakuussa 2017. Tapahtuma-aikaan 33-vuotias nainen oli ensin hakenut lapsen tämän isältä ja sitten ajanut huoltoasemalle, missä istui autossaan noin tunnin ja otti muun muassa vahvaa kipulääkettä. Huoltoasemalta lähdettyään nainen pysähtyi vielä juomaan viinaa.

Sen jälkeen nainen lähti taas ajamaan, kunnes hän suoralla tieosuudella ohjasi autonsa vastaantulijoiden kaistalle rekkaa päin noin 100 kilometrin tuntivauhdissa. Rekan onnistui väistää niin, että naisen auto osui vain rekan vasempaan kulmaan ja kylkeen. Naisen auto jatkoi matkaa ja törmäsi vielä rekan perässä tulleen auton kylkeen.

Nainen ja lapsen isä olivat eronneet vuonna 2016. Naisen ja lapsen isän välit olivat pysyneet huonoina, ja onnettomuuden aikaan he riitelivät lapsen huoltajuudesta. Käräjäoikeus oli kolme päivää ennen tapahtunutta velvoittanut äidin sakon uhalla sallimaan lapsen ja isän väliset tapaamiset.

Vaaransi myös useita muita

Käräjäoikeus tuomitsi naisen neljän vuoden vankeuteen tapon yrityksestä, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Syyttäjä vaati hovioikeudessa naiselle seitsemän vuoden vankeustuomiota. Nainen sen sijaan vaati rangaistuksensa lieventämistä, koska hänen mukaansa kyseessä ei ollut tahallinen teko vaan onnettomuus, joka johtui lääkkeiden ja alkoholin käytöstä, eli hänen mielestään törkeästä huolimattomuudesta.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että nainen ohjasi autonsa tahallaan vastaantulevan liikenteen kaistalle ja yritti törmätä rekkaan. Hovioikeuden mukaan naisen käytökselle ei ollut nähtävissä muuta selitystä kuin se, että hänen tarkoituksenaan oli tappaa itsensä ja poikansa.

Käräjäoikeus oli katsonut, että naisen tahallisuus oli ollut lievintä astetta, eli nainen ei ollut tarkoittanut aiheuttaa lapsensa kuolemaa vaan oli ainoastaan pitänyt sitä tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena. Hovioikeus arvioi asiaa toisin. Se katsoi, että naisen ja lapsen kuolema jäi toteutumatta vain satunnaisista syistä. Näin ollen naisen tahallisuus oli ylintä astetta, eli kysymys oli niin sanotusta tarkoitustahallisuudesta, hovioikeus sanoi.

Hovioikeuden mukaan erityistä moitittavuutta osoitti, että teko kohdistui naisen omaan pieneen lapseen, jolla ei ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa tapahtumiin. Tapon yritys oli myös omiaan vaarantaman useiden muiden, täysin sattumanvaraisesti valikoituneiden ihmisten hengen ja terveyden, oikeus katsoi.

Nämä seikat huomioonottaen hovioikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus naisen teoista on viisi vuotta vankeutta.

STT ei julkaise naisen nimeä uhrin yksityisyyden suojelemiseksi.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos