Suomen viranomaiset ovat käynnistäneet suomalaislasten evakuoinnit al-Holin leiriltä, kertoo Helsingin Sanomat.
HS:n tietojen mukaan viranomaiset ovat hakeneet tiistaina leirilta kaksi orpolasta, jotka siirrettiin Qamishlin kaupunkiin Pohjois-Syyriassa.
Lehden tietojen mukaan heidät kuljetettiin tänään Irakin puolelle autolla, ja sieltä heidät on tarkoitus lennättää Suomeen, mutta tarkkaa ajankohtaa ei ole tiedossa. HS ei kerro enempää yksityiskohtia lasten turvallisuuden takaamiseksi.
Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi Ylelle, etteivät lapset ole vielä suomalaisviranomaisten hallussa.
HS kertoo Koillis-Syyrian epävirallisen hallinnon edustajan vahvistaneen asian lehdelle.
Lapset ovat lehden tietojen mukaan alle 7-vuotiaita ja heidän kantasuomalainen äitinsä on kuollut pommituksissa Syyriassa, minkä jälkeen heistä huolehti kaksi muuta suomalaisnaista al-Holin leirillä.
Hallitus linjasi lasten evakuoinnista maanantaina
Hallitus linjasi aiemmin tällä viikolla, että suomalaislapset tulee kotiuttaa leiriltä mahdollisimman pian. Aikuisten auttamiseen ei sen sijaan ole hallituksen mukaan velvollisuutta.
Leirillä on mediatietojen mukaan 40 suomalaista ja heistä noin 30 on alaikäisiä lapsia.
Lasten kotiuttamisesta vastaa ulkoministeriö, joka on nimittänyt tehtävään erityisedustajan. Hänen henkilöllisyyttään ei ole kerrottu julkisuuteen.
Juttua täydennetty kello 20.30.