HS-gallup: Kolme neljästä tukee Niinistön Putinille tekemää transponderiehdotusta

Presidentti Sauli Niinistö matkusti Venäjälle tapaamaan kollegaansa Vladimir Putinia.
Niinistö ehdotti Venäjän presidentti Vladimir Putinille heinäkuussa, että Itämeren lentoturvallisuutta parannettaisiin transpondereiden eli paikantimien käytöllä sotilaskoneissa. AFP/Lehtikuva
Julkaistu 04.09.2016 05:02

MTV UUTISET - STT

Suomessa kolme neljästä tukee presidentti Sauli Niinistön ehdotusta sotilaskoneiden kulunvalvonnan tehostamisesta, ilmenee Helsingin Sanomien tilaamasta gallupista.

Kyselyyn vastanneista vain kolme prosenttia ajatteli päinvastoin. 23 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Niinistö ehdotti Venäjän presidentti Vladimir Putinille heinäkuussa, että Itämeren lentoturvallisuutta parannettaisiin transpondereiden eli paikantimien käytöllä sotilaskoneissa. 

Kyselyssä ehdotus sai laajaa kannatusta eri ryhmissä. Erityisesti hallituspuolueiden ja SDP:n kannattajat pitivät aloitetta hyvänä. 

TNS Gallupin elokuussa toteuttamaan kyselyyn vastasi hieman yli tuhat ihmistä.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa