Helsingin Sanomien mukaan narkolepsiaa laukaisseen Pandemrix-rokotteen tehostava apuaine on tulossa osaksi useita kehitteillä olevia koronarokotteita.
Lehti kertoo, että uudessa tutkimuksessa on varmistunut, että narkolepsiaa laukaisivat rokotteen sisältämät viruksen proteiinit, mutta voimakas apuaine on kuitenkin saattanut vaikuttaa narkolepsian syntyyn.
Helsingin Sanomien mukaan Glaxo Smith Kline (GSK) on sopinut kyseisen apuaineen toimittamisesta rokotevalmistaja Sanofin rokotteeseen. Muun muassa Britannia on valmistautunut hankkimaan Sanofin rokotetta. Uutistoimisto Reutersin mukaan myös EU on käynyt neuvotteluja Sanofin kanssa. Yli sataa rokotetta kehitetään maailmanlaajuisesti pysäyttämään koronapandemia.
Ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo lehdelle, että narkolepsian aiheuttamaa mekanismia ei täysin ymmärretä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo nettisivuillaan, että Pandemrix-rokote myötävaikutti narkolepsian lisääntymiseen 4–19-vuotiailla yhteisvaikutuksssa jonkin muun tekijän kanssa. Sikainfluenssa levisi pandemiaksi vuonna 2009.