Saksalainen Curevac pettyi koronarokotteeseensa – teho vain 47 prosenttia

Bolivialaisnainen saa koronarokotteen, joka on jaettu Covax-ohjelman kautta.
Julkaistu 17.06.2021 06:01

MTV UUTISET – STT – AFP

Saksalaisen Curevacin kehittämä koronarokote on osoittautunut välianalyysissa vain 47-prosenttisen tehokkaaksi, yhtiö kertoo.

Yhtiön mukaan teho oli sama kaikilla koronaviruksen aiheuttaman taudin vakavuusasteilla, eikä rokote vastaa onnistumiselle ennalta määritettyjä kriteerejä.

Lue myös: Näiltä kahdelta asialta koronavirusrokote suojaa – tiesitkö, kuinka korkealle rokotteiden teho parhaimmillaan nousee?

Curevacin mukaan pettymyksen tuottanut tulos johtui muun muassa siitä, että tutkimukseen osallistuneessa ryhmässä oli liikkeellä ainakin kolmeatoista eri virusmuunnosta.

Myöhäisvaiheen tutkimukseen osallistui 40  000 ihmistä kymmenestä maasta.

Curevac toivoi alkujaan voivansa hakea Euroopan lääkevirastolta hyväksyntää rokotteelleen jo vuoden toisella neljänneksellä.

Nyt vihreää valoa ei odoteta tulevan ainakaan ennen elokuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Koronarokotus