HS: Krista Pärmäkosken valmentaja hakee maajoukkueen päävalmentajaksi

1.03693378
Krista Pärmäkoski (vas.) ja Norjan Marit Björgen Lahden MM-kisoissa 2017.
Julkaistu 15.12.2017 16:04
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Krista Pärmäkosken henkilökohtainen päävalmentaja Matti Haavisto hakee Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentajan paikkaa, uutisoi Helsingin Sanomat.

Haavisto, 47, kertoo tehneensä päätöksen aiemmin tällä viikolla ja jättäneensä hakemuksen eilen.

Hiihtoliitto aikoo valita suomalaisen valmentajan Reijo Jylhän seuraajaksi tämän kauden jälkeen. Muun muassa Toni Roponen, Jarmo Riski ja Olli Ohtonen ovat ilmoittaneet, etteivät hae päävalmentajaksi.

Huoltopäällikkö

Maajoukkueen arki on Haavistolle tuttua, sillä hän toimii neljättä vuotta Suomen hiihtomaajoukkueen huoltopäällikkönä. Hän on aiemmin toiminut myös neljä vuotta yhdistetyn maajoukkueen huoltopäällikkönä.

Suomen maajoukkueen nykyisen ykkösnaisen Pärmäkosken henkilökohtaisena valmentajana Haavisto on toiminut vuodesta 2003 lähtien.

Helsingin Sanomien juttu aiheesta.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto