Marimekon Metsänväki-kangas on kopio, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Työ on lehden mukaan kopioitu ukrainalaisen kansantaiteilijan Maria Primatshenkon vuonna 1963 julkaisemasta työstä Rotta matkalla.
Metsänväki-kuosin on suunnitellut Kristina Isola vuonna 2007. Marimekon mukaan Isola oli kertonut maalauksensa pohjana käyttämästään kuvituksesta tiistai-iltana, kun Helsingin Sanomat oli alkanut selvittää asiaa.
– Tieto siitä, että Metsänväki-kuosin pohjana onkin käytetty toisen taiteilijan teosta, on meille suuri järkytys ja syvä pettymys, kertoo Marimekon taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen lehdelle.
Freelancesuunnittelija Kristina Isola on suunnitellut Marimekolle kankaita usean vuosikymmenen ajan. Marimekon Metsänväki-kuosi koristaa muun muassa Finnairin konetta.
Marimekon suosikkikuosi paljastui kopioksi