HS: Myös Timtshenkon tyttären kansalaisuushakemus käsiteltiin epätavallisen nopeasti

Putin Timtshenko aop
Julkaistu 17.02.2023 09:42

MTV UUTISET - STT

Myös oligarkki Gennadi Timtshenkon tytär sai Suomen kansalaisuuden poikkeuksellisella tavalla vuosituhannen vaihteessa, uutisoi Helsingin Sanomat.

Kansalaishakemuksen käsittelyssä toimittiin lehden mukaan tuolloin vastoin silloisen Ulkomaalaisviraston eli nykyisen Maahanmuuttoviraston aiempaa päätöstä.

Timtshenkot hakivat tuolloin 14-vuotiaalle tyttärelleen Suomen kansalaisuutta huhtikuussa 2000. Samassa yhteydessä pyydettiin hakemuksen kiirehtimistä. Pyyntö toistettiin saman vuoden toukokuussa.

Ulkomaalaisvirasto ilmoitti kesäkuussa 2000, ettei kiirehtimisellä ole riittäviä perusteita. Tyttären ehdollinen kansalaisuuspäätös tehtiin siitä huolimatta vain kuukautta myöhemmin heinäkuussa 2000.

Lue myös: EU:n pakotelistalle joutunut venäläismiljardööri Gennadi Timtshenko sai Suomen kansalaisuuden kiireellisenä vuonna 1999 – tämä taustoista tiedetään

Gennadi Timtshenko oli saanut Suomen kansalaisuuden jo aiemmin, heinäkuussa 1999.

Ulkomaalaisvirasto oli ruuhkautunut Timtshenkojen hakemusten aikaan. Päätöksiä kansalaishakemuksiin joutui tuolloin odottamaan jopa 2–3 vuoden ajan.

Maahanmuuttoviraston mukaan se ei pysty selvittämään, miksi tyttären hakemuksessa toimittiin vastoin aiempaa päätöstä, HS kertoo. Perusteet eivät selviä sen asiakirjoista tai rekisterin toimenpidetiedoista. Päätöksen tehnyt henkilö ei myöskään enää työskentele Maahanmuuttovirastossa.

Lue myös: IL: Supo-taustainen johtaja järjesti Putinin kaverille Suomen kansalaisuuden – supo suhtautuu tietoihin "erittäin vakavasti"

0:35img

Katso myös: Mikä on oligarkki? 

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä