IL: Supo-taustainen johtaja järjesti Putinin kaverille Suomen kansalaisuuden – supo suhtautuu tietoihin "erittäin vakavasti"

2:44img
Katso myös: Oligarkeille pakotteet ovat raskaita, mutta poliittinen teho voi jäädä heikoksi: "Omaisuus ja kenties turvallisuus riippuu Putinista"
Julkaistu 04.05.2022 10:02(Päivitetty 04.05.2022 15:45)

MTV UUTISET - STT

Hybridiosaamiskeskuksen johtajanakin tutuksi tullut Matti Saarelainen järjesti Iltalehden tietojen mukaan venäläisoligarkki Gennadi Timtshenkolle Suomen kansalaisuuden suojelupoliisin (Supo) ohi vuonna 1999. Saarelainen toimi tuolloin Ulkomaalaisviraston (nyk. Maahanmuuttovirasto) johtajana.

Helsingin areenan ja jääkiekkojoukkue Jokerien omistajiin aiemmin lukeutunut venäläinen Gennadi Timtshenko kuuluu Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin.

Kansalaisuusasiasta kertoo IL:lle lähde supon sisältä. Asia on tiedetty supon sisäpiirissä "alusta lähtien", lehti kirjoittaa.

Lähteen mukaan asia aikataulutettiin niin, ettei Timtshenkosta kiinnostunut supon vastavakoilu ehtinyt puuttua asiaan.

– Prosessi hoidettiin niin, että ne, jotka siihen olisivat meillä voineet vaikuttaa, olivat kesälomilla, lähde kertoo Iltalehdelle.

Lue myös: Venäläisoligarkkien syrjäyttämistä valmistellaan valtiojohdossa – tämä liike voisi vapauttaa entisen Hartwall-areenan: "Näin on nyt pakko edetä"

Lehden mukaan Timtshenkon läheinen liikekumppani, liikemies Kai Paananen on Matti Saarelaisen pitkäaikainen ystävä. 

Iltalehti kertoo, että Paananen olisi pyytänyt Saarelaista vauhdittamaan kansalaisuuden myöntämistä. Lähteenä on Paanasen tuolloinen avopuoliso.

Iltalehden lähteiden mukaan Timtshenkon toiminta oli herättänyt supossa mielenkiintoa ja tämän yhtiöiden asioita oli selvitetty myös viranomaisyhteistyönä.

Timtshenko ensimmäinen Suomen kansalainen EU:n Venäjä-pakotteiden kohteena

Saarelaisen nykyisistä tehtävistä ei ole julkista tietoa

Saarelaisella on supo-tausta. Hän toimi Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen ensimmäisenä johtajana vuodesta 2017 ja palasi sieltä suojelupoliisiin vuonna 2019. Saarelaisen nykyisistä työtehtävistä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Suojelupoliisin vastavakoilun päällikkönä työskennellyt, vuonna 2010 suposta eläkkeelle jäänyt Hannu Moilanen ei vahvista eikä kiistä Iltalehdelle supo-lähteen kertomia tietoja.

Matti Saarelainen on aiemmin sanonut IL:lle, ettei hän osallistunut Timtshenkon kansalaisuushakemuksen käsittelyyn mitenkään.

– Hän oli muistaakseni aivan normaalissa prosessissa, Saarelainen sanoi lehdelle.

IL:n mukaan Saarelainen ei vastannut uuden jutun kommenttipyyntöön. Myöskään Paanaselta ei tullut vastausta.Myös STT on lähestynyt sekä Saarelaista että Paanasta. 

"Asiaa selvitetään sisäisesti"

Suojelupoliisin viestintä kertoi välittäneensä haastattelupyynnön Saarelaiselle, joka viestinnän mukaan päättää itse, kommentoiko asiaa. Paananen ei ole vastannut STT:lle.

Suojelupoliisin nykyinen apulaispäällikkö Teemu Turunen kertoo supon viestinnän välityksellä, että asiaa selvitetään sisäisesti, mutta supo ei hänen mukaansa vielä tiedä riittävästi kommentoidakseen asiaa enempää.

– Suhtaudumme julkisuudessa esitettyihin tietoihin erittäin vakavasti, vaikka Iltalehden jutussa kuvatuista tapahtumista on kulunut jo pitkä aika.

Lue myös: Yle: Gennadi Timtshenkon omistukset takavarikoitu entisessä Hartwall-areenassa

Timtshenko on ollut esillä pakotteiden vuoksi

Timtshenkon nimi on ollut viime aikoina useaan otteeseen kansainvälisissä uutisissa, sillä hän on ollut länsimaiden asettamien pakotteiden kohteena. Pakotteita on asetettu monille venäläisoligarkeille Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen vuoksi.

Timtshenko oli ensimmäinen EU:n Venäjä-pakotteiden kohteeksi joutunut henkilö, jolla on myös Suomen kansalaisuus. Ennen EU:ta ainakin Yhdysvallat ja Britannia lisäsivät Timtshenkon omille pakotelistoilleen.

Suomessa ulosottolaitos on takavarikoinut pakotteiden vuoksi muiden muassa Timtshenkon omaisuutta. Samoin Italia on ilmoittanut takavarikoineensa Timtshenkon Lena-nimisen jahdin.

Timtshenkon nimi esillä myös Pandoran papereissa

Timtshenkon nimi tuli esiin myös Pandoran papereina tunnetussa tietovuodossa. Yle uutisoi viime lokakuussa, että Timtshenkolle oli järjestetty salaisessa operaatiossa yli miljardi euroa anonyymien veroparatiisiyhtiöiden avulla.

Ylen mukaan oligarkki hankki rahoilla huomattavan osuuden Venäjän toiseksi suurimmasta kaasuyhtiöstä Novatekista. Timtshenkon asianajaja kiisti Ylelle lähettämässään lausunnossa asiakkaansa syyllistyneen mihinkään laittomaan.

Venäläinen oppositiohahmo Aleksei Navalnyi tukijoineen kertoi viime vuoden tammikuussa tutkimustensa perusteella, että Timtshenko rahoittaa presidentti Putinin väitettyä salaista palatsia.

Navalnyin mukaan palatsin rakentamiseen on käytetty yli miljardia euroa vastaava summa, joka koostuu "historian suurimmasta lahjuksesta".

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kiisti tuolloin jälleen väitteet Mustanmeren palatsista.

Tuoreimmat aiheesta

Vladimir Putin