HS:n Mukka: Toimittajien tuomio pettymys, Viestikoekeskus-oikeusprosessi kaventanut sananvapautta Suomessa

Viestikoekeskus HS
Lehtikuva
Julkaistu 27.01.2023 15:02

MTV UUTISET - STT

Helsingin Sanomien vt. vastaava päätoimittaja Antero Mukka on pettynyt lehden kahden toimittajan saamaan käräjätuomioon turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.

Mukan mukaan HS pitää kiinni siitä, että joulukuussa 2017 julkaistussa Viestikoekeskus-artikkelissa ei paljastettu turvallisuussalaisuuksia.

Lue myös: Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-jutussa tuomio: Juttu määrättiin poistettavaksi verkosta, toimittajalle sakot

– Katsomme edelleen, että joulukuussa 2017 julkaistu artikkeli ei paljastanut turvallisuussalaisuuksia. Myös oikeus toteaa päätöksessään, ettei maanpuolustuksen edulle tai valtion turvallisuudelle ole aiheutunut konkreettista vahinkoa. Mitään selvitystä tällaisesta ei ole prosessin aikana esitetty, hän toteaa tiedotteessa.

Hän kiinnittää huomiota myös siihen, että osa jutun sisältöön liittyvistä väitteistä todettiin perusteettomiksi.

Vaikka tuomio oli syyttäjän vaatimuksia lievempi, Mukan mukaan jo pelkkä oikeusprosessi on kaventanut sananvapautta Suomessa. Hänen mukaansa jo uhka vankeustuomiosta ja oikeusprosessiin liittyvä pitkäaikainen julkinen paine nostavat toimittajien ja toimitusten kynnystä tarttua yhteiskunnallisesti merkittäviin aiheisiin.

– Käräjäoikeus vapautti toimittajat syytteistä niissä kohdissa, jossa kyse oli julkaisemattomien artikkeleiden valmistelusta. Tämä on odotettu ja arvokas ratkaisu, koska päinvastainen kanta olisi käytännössä tarkoittanut ennakkosensuuria, Mukka sanoo.

Tiedotteessa ei oteta kantaa siihen, aikooko Helsingin Sanomat valittaa tuomiosta, joka ei vielä ole lainvoimainen.

– Tuomio on erittäin pitkä ja monipolvinen, ja meidän täytyy nyt tutustua siihen perusteellisesti.

Lue myös: HS:n toimittajien puolustus ei ole vielä päättänyt, valitetaanko Viestikoekeskus-tuomiosta

11:58img

MTV Uutiset Live 6.10.2022: Tämän vuoksi Viestikoekeskustapaus on yhteiskunnallisesti merkittävä.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos