HS: Poliisi myönteinen ajatukselle riskirotujen kuonokoppapakosta – Kennelliitto tyrmää

Kuonokoppa
Kymmenen kuukauden aikana koirien tai ihmisten päälle hyökänneitä koiria on kolmen kunnan alueella ollut kaikkiaan yhdeksän. Arkistokuvan koira ei liity tapauksiin.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 16.03.2018 07:21

MTV UUTISET

Hämeen poliisilaitoksen rikoskomisario Ville Hahl sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa pitävänsä kuonokoppapakkoa yhtenä mahdollisena ratkaisuna koirahyökkäysten vähentämiseksi.

– Se voisi koskea tiettyjä rotuja, kun niitä ulkoilutetaan taajamissa. Vastuullinen omistaja käyttäisi sellaista koirallaan jo nytkin ilman pakkoa, Hahl sanoo lehdelle.

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen ei innostu ajatuksesta, että tietyt koirarodut pakotettaisiin käyttämään kuonokoppia.

– Joissakin maissa joillekin roduille on tällaisia pakkoja. Ei kuitenkaan ole pelkästään rodusta kiinni, onko koira hankala. Voi olla, että yksi prosentti joistakin koirista aiheuttaa ongelmia ja muutkin 99 prosenttia joutuisivat pitämään kuonokoppaa. Se ei tunnu oikealta, Lehkonen toteaa Helsingin Sanomille.

Lue myös: Useita koiria kuollut ja ihmisiä loukkaantunut vihaisten koirien vuoksi Heinolassa – poliisin viesti omistajille: "Bodarin näköisen koiran" sijaan lemmikiksi vaikka hamsteri

Heinolassa, Hartolassa ja Sysmässä on kymmenen viime kuukauden aikana kuollut tai lopetettu neljä koiraa, jotka ovat joutuneet toisen koiran hyökkäyksen kohteeksi. Myös ihmisiä on loukkaantunut, kun koirat ovat hyökänneet heidän päälleen.

Koirien tai ihmisten päälle hyökänneitä koiria on ollut kaikkiaan yhdeksän. Helsingin Sanomien tietojen mukaan kyseessä on ollut sekarotuisten koirien lisäksi rottweiler, dobermanni, amstaffi, saksanpaimenkoira ja amerikanbulldoggi.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa