HS: Sähkönjakeluyhtiö Carunan omistajat hakevat valtiolta miljardikorvauksia

Sähkönjakeluyhtiö Carunan omistajat hakevat yli kahden miljardin euron korvauksia Suomen valtiolta, kertoo Helsingin Sanomat lähteisiinsä perustuen.

Carunan toimien syynä on Energiaviraston päätös uudesta valvontamallista, jolla on pyritty hillitsemään yhtiöiden sijoittajien tuottoja ja sähkön siirtohintojen nousua. Malli tuli voimaan vuoden alussa.

Malli tuli Carunalle ja muille sähköverkkoyhtiöille yllätyksenä, ja yhtiöiden mukaan muutos voi vähentää investointeja Suomeen.

 Yli 60 sähköverkkoyhtiötä valitti päätöksestä aiemmin tänä vuonna markkinaoikeuteen.

Helsingin Sanomien mukaan Caruna on vienyt asian myös välimiesmenettelyyn Washingtonissa Yhdysvalloissa. Menettelyssä yhtiö vaatii lehden tietojen mukaan yli kahden miljardin euron korvauksia.

– Suuruusluokka lienee oikea, sanoo lehdelle eläkeyhtiö Elon osakesijoitusjohtaja Jukka Vähäpesola.

Elo omistaa Carunasta 7,5 prosenttia eli on vähemmistöomistajana mukana välimiesmenettelyssä.

Caruna: Suomi rikkonut energiaperuskirjaa

Välimiesmenettely on keino ratkaista riitoja ilman julkisia tuomioistuimia. Tuomioistuinten sijaan asian ratkaisevat riippumattomat välimiehet.

Helsingin Sanomien mukaan Carunan omistajat vetoavat siihen, että Suomi olisi rikkonut niin sanottua energiaperuskirjaa. Se on kansainvälinen sopimus, jossa on sovittu muun muassa alan investointisuojasta.

Lehden mukaan prosessi voi viedä useita vuosia, elleivät osapuolet pääse sopuun.

Lue myös:

    Uusimmat