Prikaatikenraali (evp) Juha Pyykösen mukaan pohjoismainen yhteistyö ja arktisen puolustussuunnan tärkeys puhuisi Norfolkin esikuntaan kuulumisen puolesta.
Suomen liittymisen Natoon on kuvattu olevan "hyppy liikkuvaan junaan", mikä pätee hyvin puolustusliiton komento- ja johtorakenteisiin.
Niitä ollaan uudistamassa, koska Nato joutuu kriisinhallintavuosien jälkeen suunnittelemaan jälleen puolustamista Venäjää vastaan. Tämän lisäksi on pohdittava, millaista muutostarvetta Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon aiheuttaa.
Yksi konkreettinen kysymys on ollut se, minkä yhteisoperaatioesikunnan alaisuuteen Suomi Natossa sijoitetaan. Turvallisuusasiantuntija ja prikaatikenraali (evp) Juha Pyykösen mukaan Helsingin Sanomien tiistain uutisessa, jonka mukaan valinta on osunut Hollannin Brunssumiin, saattaa olla hyvin kyse vain tilapäisestä ratkaisusta.
Lue lisää: HS:n tiedot: Suomi päätymässä Naton komentorakenteessa Brunssumin esikunnan alaisuuteen
– Mehän emme vielä tiedä, millainen komentorakenne Natolle lopulta tulee. Voi olla, että nyt tehtiin (Suomen osalta) tällainen helppo ratkaisu. Sitten kun tiedetään, mitä Ruotsin jäsenyydelle tapahtuu ja missä aikataulussa, niin voidaan katsoa tilannetta uudestaan ja jatkaa suunnittelua, Pyykönen pohtii.
Pyykönen arvioi prioriteettien puolustusliitossa olevan nyt sellaisella mallilla, että ensin tehdään se mikä on välttämätöntä Venäjän uhkaan vastaamiseksi, ja muita järjestelyjä katsotaan myöhemmin.
– Suomi tuli kuitenkin jäseneksi aika yllättäen, myös Natolle. Ei ole vielä ollut aikaa ja valmiutta pohtia kaikkia muutoksia, Pyykönen arvioi.
Toimitusministeristön puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) vihjasi niin ikään tiistaina, että esikunta-asia ei ole välttämättä loppuun käsitelty.
Kolme yhteisoperaatioesikuntaa
Natolla on kolme operatiivisen tason yhteisoperaatioesikuntaa: Brunssumin lisäksi toinen Yhdysvaltain Norfolkissa ja kolmas Italian Napolissa.
Suomen mahdolliseksi Nato-esikunnaksi on uumoiltu myös Norfolkia, mille löytyy Pyykösen mukaan hyviä perusteita. Norja kuuluu jo Norfolkin alaisuuteen, ja jos saman esikunnan alle saataisiin myös Suomi ja Ruotsi, olisi siitä Pyykösen mukaan huomattavia yhteensovittamisen etuja.
Kolme naapurimaata kun ovat painottaneet maanpuolustuksessaan perinteisesti eri puolustushaaroja: Norja merivoimaa, Suomi maavoimaa ja Ruotsi ilmavoimaa.
– Näiden synergiaetujen tunnistaminen ja siirtäminen operatiiviseen suunnitteluun olisi tietysti helpompaa, jos siinä ei olisi kuin yksi ylempi johtoporras, Pyykönen pohtii.
Lue myös: Nato-jäsenyys tuo poliisille uusia tehtäviä – poliisiylijohtaja nosti esiin neljä osa-aluetta
Toinen Norfolkia puoltava tekijä on arktinen alue, missä Kuolan niemimaan tukikohdat ovat Venäjän tärkein sotilaallinen keskittymä ja strategisen ydinasepelotteen sijaintipaikka.
Norfolkin puutteena on se, että esikunta on merivoimapainotteinen, eikä siellä ole tehty Suomen kannalta tärkeää maavoimien suunnittelutyötä. Brunssumissa maavoimat sen sijaan on ollut painopistealueena.