HS: Venäläisaluksia ja tunnistustehtäviä Suomenlahdella aiempaa enemmän

Suomenlahti
Tunnistustehtävien määrä on kasvanut Suomenlahdella vuoteen 2013 verrattuna liki 85 prosenttia.Str / Lehtikuva
Julkaistu 14.01.2015 07:52

MTV UUTISET - STT

Suomenlahdella liikkuvien Venäjän valtionalusten määrä lisääntyi viime vuonna 15 prosenttia, uutisoi Helsingin Sanomat.

Samaan aikaan Suomen sotalaivojen tunnistustehtävät lähes kaksinkertaistuivat.  

Kaiken kaikkiaan tunnistustehtävien määrä kasvoi vuoteen 2013 verrattuna liki 85 prosenttia.  

Merivoimien mukaan kaikki seurattavat valtionalukset eivät ole sota-aluksia, vaan joukossa on myös tutkimus- ja erikoisaluksia.  

Venäjän sotalaivat eivät yleensä pidä alusten havaitsemista helpottavaa AIS-järjestelmää päällä. Tunnistamattomien alusten lisääntyminen on näkynyt myös Liikenneviraston alusliikennepalvelussa.   

Meriliikenteen ohjauskeskuksen päällikkö Thomas Erlund sanoo HS:lle, että vilkastuminen alkoi Krimin kriisin alettua.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa