Helsinki Halli Oy:n pääomistajat Gennadi Timtshenko ja Roman Rotenberg ovat käynnistäneet osakkeidensa myynnin. Pakotteiden mutkistamaa prosessia sivuttiin perjantaina Ilmalan areenassa järjestetyssä yhtiökokouksessa.
LUE MYÖS: Asiakirjat paljastavat: Joel Harkimo omistaa Jokerit sataprosenttisesti – rikasta taustasijoittajaa ei ole vieläkään ilmaantunut
Entisenä Hartwall-areenana tunnetun Helsinki Halli Oy:n myynti on toteutumassa mitä ilmeisemmin pikaisella aikataululla. Yhtiö järjesti perjantaina osakkailleen yhtiökokouksen, joka on viimeinen, jossa Arena Events on mukana yhtiön osakkeenomistajana.
Asiasta uutisoi ensimmäisen Helsingin Sanomat. Myös MTV Uutiset on saanut käsiinsä yhtiön sisäisen tiedotteen.
Arena Eventsin taustalla vaikuttavat venäläisoligarkit Gennadi Timtshenko ja Roman Rotenberg, joiden joutuminen Yhdysvaltojen ja EU:n pakotteiden kohteeksi on rampauttanut koko Ilmalan areenan toiminnan viime keväästä lähtien.
Timtshenko ja Rotenberg ovat tuoreiden tietojen mukaan halukkaita myymään omistuksensa halliyhtiöstä. Myyntiprosessia kuitenkin mutkistavat edellä mainitut pakotteet, jotka estävät pakotteiden kohteena olevien henkilöiden rahallisen hyötymisen kaupoista.
Perjantaina järjestetyssä kokouksessa venäläisomistajia edusti ja kokouksen puheenjohtajana toimi liikemies Kai Paananen, joka tunnetaan mittavista idänsuhteistaan ja on toiminut myös Timtshenkon asianhoitajana Suomessa.
Sisäisen tiedotteen mukaan osakkeiden myynti etenee "kohtuullisesti".
– Kokous kesti vähän reilu tunnin. Osakkaita oli huomattavasti tavanomaista enemmän paikalla. Olen pari kertaa ollut näissä, ja siellä on ollut aiemmin ehkä viisi ihmistä. Nyt en laskenut, mutta oli varmaan 50, halliyhtiön pienosakkaana paikalle saapunut Jari Väänänen kertoi MTV Uutisille.
– Myynti ei ollut kokouksen aihe, mutta sitä sivuttiin, ja se etenee ”suotuisasti” – tätä sanaa käytettiin.
Osakkaille ei kerrottu käytännössä mitään yksityiskohtaista tietoa Arena Eventsin osakkeiden myyntiprosessista. Tiedossa ei siis toistaiseksi ole, mikä taho on ostamassa venäläisten omistamia osakkeita Helsinki Halli Oy:sta.
– Ostajaehdokkaita on useampia, kotimaisia ja ulkomaisia, Väänänen totesi.
Kauppa tarvitsee ulkoministeriön luvan ja todennäköisesti siunauksen myös Yhdysvaltojen ulkoministeriön pakotevastaavilta.