Huippujengillä tiukka johtaja – kovat saavutukset ainoana suomalaisena

Mikko_Vermas_retkikunnanjohtaja
Julkaistu 09.03.2016 16:02

Oona Ståhlström

oona.stahlstrom@mtv.fi

Uutuusohjelma Huippujengi vie kahdeksan julkisuudesta tuttua henkilöä valloittamaan Perun Andeilla sijaitsevan vuoren huippua.

Huippujengiä johtava Mikko Vermas on tällä hetkellä ainoa suomalainen henkilö, joka on sekä hiihtänyt Pohjoisnavalle että kiivennyt Mount Everestin huipulle. 

Kokenut vaeltaja myöntää, että vuorikiipeilyyn liittyy aina riskejä. Retkikunnanjohtaja kertoo, että riskien minimoimiseksi on tehty runsaasti taustatyötä.

Kahdenkymmenen vuoden kiipeilykokemuksen perusteella Vermas osaa sanoa, minkä asioiden pitää olla kunnossa, kun ihminen päättää lähteä pitkälle kiipeilymatkalle.

– Jos on jotain murheita, niin ne eivät ratkea tuolla. Pään pitää ehdottomasti olla kunnossa. Myös olojen askeettisuus kannattaa muistaa. Siellä ei pääse suihkuun eikä aina omaan rauhaan. Sosiaalisuus on koko ajan läsnä. Terve suomalainen ihminen pärjää siellä, mutta jonkinnäköinen kunto pitää olla, Vermas listaa.

Hän muistuttaa, että vuorikilpeilyyn liittyy aina riskejä, vaikka vaarat on pyritty minimoimaan.

– Ilman omaa tahtoa voi tulla vaikka kivivyöryjä. Meillä on kuitenkin mukana paikalliset ammattioppaat ja itsekin olen ollut siellä seitsemän kesää kiipeilemässä, Vermas kertoo.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Huippujengi MTV3-kanavalla 6.3. alkaen