Jääkiekon MM-kisat käynnistyvät perjantaina Tshekissä. Slovakia pelaa Ostravassa, joka oli vielä keskiviikkona kisapaikan osalta maan median mukaan "kuin rakennustyömaa".
Turnauksen haastajiin lukeutuvan Slovakian joukkue saapui Ostravaan aiemmin tällä viikolla. B-lohkon ottelut pelataan Ostravar Arenassa, joka toimii sarjakaudella HC Vitkovicen kotinäyttämönä.
Rajanaapurin media antoi kisajärjestäjille painetta jo ennen kuin kiekko on edes tippunut. Slovakialaisjulkaisu Sportovy julkaisi keskiviikkona jutun, jossa taivasteltiin Ostravan keskeneräisiä kisajärjestelyjä.
– Ostrava muutama tunti ennen MM-kisoja: kuin rakennustyömaa!
Näin kaikui slovakialaisjutun otsikko. Julkaisun mukaan vielä torstaina trukit, kuorma-autot ja erilaiset laitteet liikehtivät kisapaikan ympäristössä. Töitä paiskittiin edelleen fanzonen, fanikauppojen ja muiden yksityiskohtien parissa. Järjestäjillä näytti slovakialaisten mukaan olevan vielä rutkasti hommaa.
Tshekkimedia Blesk tarttui Sportovyn ihmettelyyn.
– Totuus on, että kaksi päivää ennen MM-kisojen alkua kaikki ei ollut vielä valmiina. Mutta kuvien perusteella ei näyttänyt siltä, että olisi mitään isoja asioita, joita järjestäjät eivät saisi torstaina selvitettyä, Bleskissä järkeiltiin.
Vapaaehtoisia kisaorganisaatiolla on Bleskin mukaan käytössään jopa 1000. Huolissaan ei kiekkofanien tarvitse olla, tshekkimedia vakuuttaa.
– Kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, valmistelut ovat loppusuoralla, turnauksen markkinointijohtaja Martin Pesta linjasi Bleskille.
Isäntämaa Tshekki pelaa Prahassa A-lohkossa lohkossa Leijonien kanssa. Joukkueet kohtaavat heti perjantai-iltana. Slovakia pelaa ensimmäisen ottelunsa perjantaina Saksaa vastaan.
Uusimmat
-
14:25
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
Lataa lisää