C Moren maastohiihtoselostaja Antero Mertaranta on huomannut muutoksen parisprinttijoukkueiden rakenteessa, mikä näkyi vahvasti myös olympiafinaalissa keskiviikkona.
Muutos näkyi Mertarannan mielestä varsinkin miesten parisprintissä, jossa Suomi oli yhdeksäs joukkueella Martti Jylhä–Ristomatti Hakola. Siinä missä Suomi oli kisassa mukana kahdella melko puhtaalla sprintterillä, muilla huippumailla oli toisenlainen taktiikka raskaalla kisaladulla.
– Parisprintti on muuttunut selkeästi niin, että siellä on yksi niin sanottu normaalimatkojen hiihtäjä ja yksi sprintteri. Martin Johnsrud Sundby (Norja), Denis Spitsov (Venäjä), Maurice Manificat (Ranska) ja Marcus Hellner (Ruotsi) – tässä neljän parhaan joukkueen avausosuuden viestinviejät. Heistä ketään ei voi pitää nykypäivänä millään asteikolla sprintterinä, Mertaranta painottaa.
– Tästä päästään Suomen viestijoukkueen kokoonpanoon. En anna tuumaakaan periksi siinä, mitä olen sanonut koko kisojen ajan. Pysyn kannassani: Matti Heikkisen olisi pitänyt hiihtää Hakolan parina. Viestissä alkoi tapahtua vasta Norjan ankkurin Johannes Hösflot Kläbon nykäistyä neljännellä osuudella, Mertaranta jatkaa viitaten Heikkisen koneen hitaaseen käynnistymiseen. 
Kläbo ja Sundby – rautainen norjalaispari.
Mertaranta painottaa, ettei hän pohjaa näkemystään Martti Jylhän suorituksiin, vaan siihen, miten muut kärkijoukkueet olivat rakentaneet viestijoukkueensa.
– Naisissakin mukana olivat Ruotsin Charlotte Kalla ja Norjan Marit Björgen, jotka eivät pärjää nykypäivänä perussprintissä. Tämä on mielestäni ilmiselvä muutos, ja se tapahtunut aivan viime vuosina.
– Tietysti aina voi olla niin, ettei Heikkinen itse halunnut hiihtää. Mutta sitä kyllä ihmettelisin, sillä eihän 50 kilometriä perinteisellä ole Matille enää mikään päämatka. Olisi ollut kiva nähdä, miten Matti olisi pysynyt Sundbyn, Hellnerin ja kumppanien kyydissä.
"USA:lta kisojen isoin hiihtopaukku"
Naisten kisassa nähtiin puolestaan kova yllätys, kun Yhdysvaltojen Kikkan Randall ja Jessica Diggins kukistivat suurimmat voittajasuosikit Ruotsin ja Norjan.
Diggins johdatti USA:n historian ensimmäiseen maastohiihtokultaan olympialaisissa hurjalla loppukirillään, jonka edessä taipuivat Ruotsin Stina Nilsson ja Norjan Maiken Caspersen Falla. Mertarannan mielestä kultayllätyksen taustalla oli kuitenkin vielä vahvemmin Randall.
– Näissä kisoissa on nähty muutamia maastohiihtoyllätyksiä, mutta tänään tuli näiden kisojen isoin paukku! Jokainen meistä tietää Jessica Digginsin kyvyt sprintissä ja pidemmilläkin matkoilla, mutta se mikä yllätti, oli Kikkan Randallin häikäisevä hiihto. Yhdysvallat oli ehdokas varsinkin pronssitaistoon, mutta siinäkin mietittiin sitä, miten Randall kestää muun muassa Björgenin ja Kallan kyydissä, sillä näytöt ovat tältä kaudelta kiistatta korkeintaan välttäviä, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, Mertaranta perustelee. 
Diggins ja Randall juhlivat.
– Oli myös makeata nähdä kuinka Diggins pöllytti lopputaistossa kaksi tämän hetken maailman kovinta sprintteriä. Diggins on erinomainen sprintteri, mutta loppukiritaistoissa nämä kaksi naista ovat kuitenkin yleensä omaa luokkaansa. Tässä tietysti korostui parisprintin luonne: esimerkiksi Fallalla ei ollut paukkuja vastata kiriin.
Mari Laukkasen ja Krista Pärmäkosken viides sija vastasi Mertarannan mielestä realistisia odotuksia.
– Erittäin hyvä suoritus. Kristan osalta ei ollut mitään epäilyksen häivääkään. Laukkanen oli ongelmissa alkuerän loppuvaiheessa, mutta finaalissa Laukkanen hiihti tasapainoisen kilpailun.
Olympiamaastohiihtoja on jäljellä vielä kahden kisan verran. Miesten 50 kilometriä perinteisellä on ohjelmassa lauantaina, naisten 30 kilsaa sunnuntaina.