Hurrikaani Ian lähti Kuubasta jättäen jälkeensä koko maan kattavan sähkökatkon. Valtion sähköyhtiö Union Electrica kertoo Twitterissä, että vika liittyy sääolosuhteisiin ja sähköt saadaan palautettua yön ja aamupäivän aikana.
Kansainvälisten medioiden mukaan Kuuban hallinto on kertonut, että maan sähköjärjestelmä romahti sen jälkeen kun yhtä maan suurista voimalaitoksista ei saatu palautettua verkkoon.
Kolmosluokan hurrikaani Ian osui Kuuban länsiosaan ja riepotteli sitä useiden tuntien ajan. Kuubasta se on jatkanut matkaansa kohti Yhdysvaltain Floridaa.
Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus NHC odottaa Ianin keräävän lisää voimia ennen kuin se osuu Floridan länsirannikolle "äärimmäisen vaarallisena" hurrikaanina.
Evakuointikäsky on annettu Floridan kuvernöörin Ron DeSantisin mukaan 2,5 miljoonalle ihmiselle. Paikallisviranomaiset ovat vedonneet ihmisiin, jotta nämä noudattaisivat evakuointikäskyjä. Samaa on toivonut myös presidentti Joe Biden, joka sanoi Ianin voivan olla hengenvaarallinen.
Viimeisimmässä arviossaan NHC neuvoi varautumaan "hengenvaaralliseen myrskyvuokseen sekä katastrofaalisiin tuuliin ja tulvimiseen" Floridan niemimaalla.
Kansalliskaartilaisia kutsuttu apuun
Kuubassa viranomaiset ovat vasta alkaneet arvioida Ianin aiheuttamia vahinkoja. Kuolemantapauksia tai loukkaantumisia ei ole vielä raportoitu. Asukkaat ovat kuitenkin kertoneet tuhoista ja jakaneet sosiaalisessa mediassa kuvia tulvivista kaduista ja kaatuneista puista.
Kuubaan osuessaan NHC kertoi Ianin tuulten puhaltaneen kovimmillaan noin 57 metriä sekunnissa. Sittemmin tuulet ovat tästä hieman tyyntyneet.
Floridassa tuhoihin on varauduttu etukäteen muun muassa jakamalla hiekkasäkkejä, joilla ihmiset voivat yrittää suojata kotinsa tulvavesiltä. Puolustusministeriön mukaan kansalliskaartilaisia on Floridassa tuhansia, ja lisää on vielä tulossa.
Tampan kansainvälinen lentokenttä on keskeyttänyt toimintansa, ja presidentti Biden on etukäteen luvannut hätäapua Floridalle. Jopa Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa kertoi aiemmin viivästyttävänsä jälleen Artemis-kuulennon laukaisua ja vievänsä raketin suojaan myrskyltä.
Karibialla ja osassa itäistä Kanadaa toivutaan edelleen edellisestä, viime viikolla alueella vierailleesta Fiona-myrskystä, joka aiheutti useita kuolemia. Puerto Ricossa noin puoli miljoonaa ihmistä on edelleen vailla sähköä myrskyn jäljiltä.