Sähköt ovat palautuneet lähes 90 prosentille asiakkaista Kuuban pääkaupungissa Havannassa, kertoi kaupungin energiayhtiö maanantaina valtiollisen uutisportaali Cubadebaten mukaan.
Sen sijaan useat alueet muualla maassa ovat yhä ilman sähköä.
Kuubassa on kymmenen miljoonaa asukasta, joista noin kaksi miljoonaa asuu pääkaupunki Havannassa.
Maanlaajuinen sähkökatko alkoi Kuubassa perjantaina. Katkos johtui viasta maan suurimmalla sähköntuotantolaitoksella.
Kuuban presidentti Miguel Diaz-Canel varoitti sunnuntaina, ettei maan hallitus hyväksy järjestyshäiriöitä.
Lue myös: Hurrikaani Oscar rantautui Kuubaan – sähköverkko romahti jälleen
Heinäkuussa 2021 tuhannet ihmiset osoittivat mieltään kaduilla, kun maa kärsi sähkökatkoista.
Sähköverkon ongelmien ohella Kuubaan rantautui varhain Suomen aikaa maanantaina hirmumyrsky Oscar. Se heikkeni pian rantautumisensa jälkeen trooppiseksi myrskyksi.
Yhdysvaltain hurrikaanikeskus (NHC) varoitti kuitenkin rankkasateiden voivan aiheuttaa hengenvaarallisia syöksytulvia ja mutavyöryjä.
Presidentti Diaz-Canel kertoi varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa, että myrsky oli aiheuttanut ainakin kuuden ihmisen kuoleman.
Lisäksi Kuuban itäisessä Guantamon provinssissa oli myrskyn jäljiltä vakavia tuhoja.
Voimaloihin vaikeaa hankkia polttoaineita
Kuuba tuottaa omilla voimalaitoksillaan vain kolmanneksen tarvitsemastaan sähköstä. Sähköverkon vahvistamiseksi se on vuokrannut turkkilaisilta yhtiöiltä seitsemän kelluvaa voimalaitosta.
Lisäksi käytössä on myös useita pieniä dieselkäyttöisiä generaattoreita.
Kuuba ei ole saanut sähköntuotantoonsa tarpeeksi polttoainetta. Diaz-Canel on syyttänyt maan energiaongelmista Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin aikana tiukentuneita talouspakotteita.
Yhdysvallat on asettanut Kuuban kauppasaartoon yli kuusi vuosikymmentä sitten.
Maa kärsii talouskriisistä, joka on asiantuntijoiden mukaan pahin sen jälkeen, kun Neuvostoliitto romahti ja sen tuki Kuuballe loppui.
Maassa on puutetta polttoaineiden lisäksi ruuasta, lääkkeistä ja vedestä.