Hurrikaani Olaf heikentyi trooppiseksi myrskyksi iskettyään Meksikon länsirannikolle

2:23img
Katso yllä oleva video: Näin Yhdysvaltoihin aiemmin iskeneen hurrikaani Idan tuhoista raportoi MTV Uutisten Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mari Karppinen.
Julkaistu 10.09.2021 09:23(Päivitetty 10.09.2021 19:46)

MTV UUTISET – STT – AFP

Meksikon länsirannikolle iskenyt hirmumyrsky Olaf on heikentynyt trooppiseksi myrskyksi rantautumisensa jälkeen.

Ensin se pudotettiin ykkösluokan hurrikaaniksi hurrikaanien viisiportaisessa luokituksessa, ja myöhemmin se menetti tehoaan ja pudotettiin trooppiseksi myrskyksi.

Heikentymisestä huolimatta Olaf on tuonut kovia tuulia ja sateita Kalifornian niemimaan eteläosiin. Vakavia henkilövahinkoja tai laajoja aineellisia tuhoja ei ole tullut tietoon, vaikka esimerkiksi Los Cabosin turistirysässä sairaala jouduttiin evakuoimaan tulvariskin vuoksi.

Koululaiset määrättiin jäämään perjantaina kotiin Baja California Surin osavaltiossa. Samoin seudun satamat suljettiin pienemmiltä veneiltä ja lentoliikenne keskeytettiin Los Cabosin ja La Pazin lentokentillä.

Olaf-myrskyn odotetaan suuntaavan lauantaina luoteeseen, mikä veisi sen pois rannikolta takaisin Tyynellemerelle.

Ennen voimansa menettämistä Olafin tuulet puhalsivat kovimmillaan yli 45 metriä sekunnissa, Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus mittasi. Olaf-myrskyn tuomat sateet saattavat yhä aiheuttaa esimerkiksi mutavyöryjä.

Lue myös: "Joku sanoi, että tänne olisi tulossa vähän tuulia": Sitten kännykkä hälytti oudosti ja Antti sekä Sanna lapsineen pakenivat Ida-myrskyä kellariin – näin karmeasti naapurustolle kävi

Tuoreimmat aiheesta

Hirmumyrskyt