Hurrikaani Milton voimistui maanantaina nopeasti viidennen asteen hirmumyrskyksi Meksikonlahdella, kertoi Yhdysvaltojen kansallinen hurrikaanikeskus NHC. Taso on Saffirin–Simpsonin asteikon korkein.
NHC arvioi myrskytuulen puhaltavan kovimmillaan yli 70 metriä sekunnissa.
Miltonin ennustetaan liikkuvan Meksikon Jukatanin niemimaan pohjoisrannikon ohitse kohti Yhdysvaltojen Floridaa, johon sen odotetaan iskevän keskiviikkona.
Pahinta jälkeä Miltonin odotetaan tekevän juuri Floridassa, joka toipuu vielä Helene-hurrikaanista, joka iski sinne vajaat kaksi viikkoa sitten.
Floridan kuvernööri Ron DeSantis hoputti ihmisiä korjaamaan Helenen jäljet ennen uuden hurrikaanin rantautumista, sillä lentelevän irtoroinan pelätään lisäävän uuden hurrikaanin myrskytuhoja.
Lisäksi Miltonin odotetaan aiheuttavan tulvia kaupunkialueilla ja tuhoisia aaltoja rannikkoseuduilla.
Vaikka hurrikaanin ennustetaan ohittavan Jukatanin niemimaan, myös sinne ennustetaan vaarallisen voimakkaita myrskyjä.
Ilmastonmuutos on voimistanut hirmumyrskyjä, sillä myrskyt saavat lämmenneistä meristä aiempaa enemmän energiaa.
Uusimmat
-
21:23
Valeasuun sonnustautunut lääkäri antoi äitinsä kumppanille myrkkypistoksen koronarokotteen sijaan
-
21:12
Moni alakoululainen kertoo tuntemattomien lähestyneen somessa – näin vanhempien kannattaa käsitellä asiaa
-
21:06
Etelä-Savon aluevaltuusto piti kokouksen etänä – syynä turvallisuusuhka
-
21:00
Lasten ja nuorten tapaturmaiset kuolemat vähentyneet dramaattisesti – tämä trendi kuitenkin "hirveän huolestuttava"
-
20:49
Olli Jokisen Timrå linjasi suomalaisesta jymyuutisesta: "Emme näe syytä paniikkiin"
-
20:45
Tätä et nähnyt Maajussille morsian -jaksossa! Tällainen oli Samulin ja puolisoehdokas Kristan puhelu
-
20:32
Kuningas Charlesin syöpähoidot keskeytetään – lähtee pitkälle matkalle
-
20:27
Terrorismi, energiakriisi ja pakolaisaallot – näin suursota Lähi-idässä voi iskeä Eurooppaan
-
20:25
Pelastakaa Lapset ei pian enää ota uusia hakijoita kansainväliseen adoptioon – taustalla yksi muutos
-
20:05
Jokereilta tipahti poikkeuksellisen suora ulostulo
-
19:50
Toimittaja Tel Avivissa: "On tullut tavaraa taivaalta huomattavasti enemmän" – MTV seuraa
-
19:44
Yksi otettu kiinni Israelia tukevan mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä
-
19:22
Hurrikaani Milton voimistunut nopeasti viidennen asteen hirmumyrskyksi Meksikonlahdella
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
19:10
Veden yksityistäminen piti estää, mutta mitä tapahtui? "Uusia Caruna-kauppoja ei pidä sallia"
-
19:05
Haluatko tehdä järkevän päätöksen? Nuku yön yli
-
18:58
Oliver Kapasen NHL-jysäytyksestä vedettiin välittömät ykkösotsikot Ruotsissa
-
18:50
Arkkitehtuurin Finlandia Tammelan stadionille
-
18:45
Viranomaiset paljastavat MTV Uutisille: Lastensuojelussa havaittu epäeettisiä, jopa lainvastaisia toimintamalleja
-
18:31
Oliver Kapanen: NHL-paikka!
-
Lataa lisää