Markku Kanervan seuraajan on määrä löytyä tammikuun puoliväliin mennessä. Suomen miesten jalkapallomaajoukkue on ollut ilman päävalmentajaa marraskuun loppupuolelta lähtien, mutta toimettomaksi Palloliitto ei ole jäänyt.
Palloliiton puheenjohtajan Ari Lahden mukaan aikataulu päävalmentajan haussa on edelleen sama, eli uuden luotsin nimen pitäisi olla selvillä tammikuun puoliväliin mennessä. Palloliitto ilmoitti päävalmentaja Kanervan lähtöpasseista 22. marraskuuta.
– Totta kai päävalmentajan etsintä on käynnistetty ja on kartoitettu kandidaatteja. Nyt käydään läpi sitä joukkoa, Lahti sanoi torstaina STT:lle.
Lahden mukaan ehdokkaissa on sekä ulkomaisia että kotimaisia nimiä.
Päävalmentajaehdokkaiden etsinnässä ovat mukana etenkin Palloliiton urheilutoimenjohtaja Aki Hyryläinen, data-analyysiosasto sekä tutkimus- ja kehityspäällikkö Ville-Pekka Inkilä.
"Emme pääse miljoonapalkkioihin"
Oman rajoitteensa haulle tuo raha. Kanerva sai verotettavia tuloja viime vuonna noin 230 000 euroa, eikä Palloliitto pysty maksamaan kuumimpien ulkomaalaisvalmentajien vaatimaa palkkaa.
Esimerkiksi Englannin Valioliigassa päävalmentajien vuosipalkat liikkuvat mediatietojen miljoonan ja 20 miljoonan punnan välissä. Euroopan huippumaajoukkueiden päävalmentajapalkkojen haarukka on yli miljoonasta eurosta useisiin miljooniin.
Lahti myöntää, ettei Huuhkajien tuleva päävalmentaja saa lähellekään sellaisia vuosittaisia rahamääriä.
– Puhumme suunnilleen sen tasoisesta summasta, mitä olemme päävalmentajille (tähän asti) maksaneet. Emme voi lähteä satsaamaan liikaa, sillä muutoin joutuisimme tinkimään monesta muusta asiasta.
Huuhkajilla on usein ollut alkuvuodesta harjoitus- ja pelileiri ulkomailla, mutta tällä kertaa sellainen saattaa jäädä pitämättä.
– Tällä hetkellä ei ole sellaista suunnitelmaa olemassa, mutta täytyy katsoa sitten, mitä uusi päävalmentaja haluaa, Lahti sanoo.
Honkavaara ja Lehkosuo esillä
Yhdeksi kuumimmista päävalmentajaehdokkaista on huhupuheissa nostettu Jani Honkavaara, joka valmensi KuPSin päättyneellä kaudella Suomen mestariksi ja cupin voittoon. Honkavaara nimettiin viime kesänä Huuhkajien valmennusryhmään Teemu Tainion ja Tim Sparvin kanssa.
Honkavaaraa ollaan kuitenkin viemässä Djurgårdenin päävalmentajaksi. Tukholmalaisseuran odotetaan julkistavan päävalmentajansa nimen ennen vuodenvaihdetta.
Toisena vahvana ehdokkaana Huuhkajien peräsimeen on pidetty Mika Lehkosuota, joka luotsasi Pikkuhuuhkajat EM-lopputurnaukseen. Pikkuhuuhkajat pelaa kuitenkin EM-lopputurnauksessa ensi kesänä ja miesten MM-karsinnat alkavat jo maaliskuussa.
Suomen MM-karsintalohkossa ovat ykköskorista Espanja tai Hollanti, kakkoskorista Puola, neloskorista Liettua ja viitoskorista Malta.
– Ihan mielenkiintoinen lohko. Ykköskorin vastustaja on aina paha, ja kakkoskorista tuli Puola, joka ei ole helppo maa sekään. Nelos- ja viitoskorin joukkueet meidän pitäisi voittaa. Ei se helppo lohko ole, mutta tietysti kaikissa peleissä lähdemme taistelemaan voitosta, Lahti sanoo.
Puheenjohtaja myöntää, että MM-kisoihin yltäminen on vaikeaa. Niihin pääsee Euroopasta 16 maata, kun EM-lopputurnaukseen mahtuu 24 joukkuetta.
– Realismia on, että Euroopan 16 parhaan maan joukkoon pääsemiseksi Huuhkajien täytyy onnistua todella hyvin. Ehkä EM-lopputurnaukseen pääsy on tällä hetkellä realistisempaa.