Mixu Paatelaiselta painavaa puhetta Markku Kanervan asemasta: "Lokaa niskaan"

Mixu Paatelainen puhuu suoraan Markku Kanervan jatkopestistä 0:47
Mixu Paatelainen pitää Markku Kanervan valintaa oikeana ratkaisuna.

Markku Kanerva valittiin kesällä jatkokaudelle Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana, vaikka viime aikojen tulokset eivät ole vakuuttaneet. Maajoukkueen entinen pääkäskijä Mixu Paatelainen arvioi MTV Urheilun haastattelussa Kanervan tekemistä.

Suomen miehet kesän 2021 EM-turnaukseen johtaneen Kanervan viime aikojen näytöt eivät ole mairittelevia. Suomi oli EM-karsintalohkossaan kolmas Tanskan ja Slovenian jälkeen. Huuhkajat pääsi kuitenkin EM-jatkokarsintaan Kansojen liigan menestyksensä ansiosta, mutta kyyti oli kylmää. Wales kepitti Huuhkajat kotonaan maalein 4-1, ja EM-unelma romahti korttitalon lailla.

Kritiikki Kanervaa kohtaan kasvoi ja julkisuudessa hänen aikakautensa maajoukkueen peräsimessä katsottiin yleisesti tulleen päätökseen. Paatelainen, joka sai väistyä maajoukkueen valmentajan pallilta kehnojen tulosten myötä vuonna 2015 sanoo tuntevansa Kanervan kohtaaman myrskyn. 

– Valitettavasti valmentajaurallani olen monta kertaa kokenut sen, sekä Suomessa että ulkomailla, että silloin kun tulokset ja pelin taso eivät ole sillä tasolla, että se miellyttää kaikkia, sillon tulee lokaa niskaan, Paatelainen sanoi MTV Urheilun haastattelussa.

Mixu Paatelainen kaipaa suomalaisvalmentajien välille avointa keskustelua 2:42
Tulosruutu: Mixu Paatelainen kaipaa suomalaisvalmentajien välille avointa keskustelukulttuuria.

Kesäkuussa Palloliitto kuitenkin ilmoitti, että Kanervan kanssa oli solmittu uusi, vuoteen 2026 ulottuva sopimus. Paatelaisen mielestä Kanervan jatko oli ainoa oikea päätös.

–  Se työ mitä "Rive" on tehnyt a-maajoukkueen peräsimessä on ollut loistavaa. Hän on vienyt meidät kisoihin, tuonut uusia pelaajia, kehittänyt niitä majaoukkuetasolle. Se on ollut merkittävää. Se on ollut hienoa työtä. Ainoa oikea päätös Palloliitolta oli pitää "Rive" siinä ja jatkaa "Riven" kanssa. Olen täysin samaa mieltä ja Riven takana sata lasissa.

Kanerva sai jatkokautensa, mutta myös ulkomaalaisen valmentajan etsiminen olisi voinut olla yksi vaihtoehto uutta virtaa etsineelle joukkueelle. Miesten maajoukkueella on 2000-luvulla ollut kolme ulkomaalaiskäskijää, jotka ovat onnistuneet vaihtelevasti. Roy Hodgsonin johdolla Suomi säilytti mahdollisuutensa EM-kisapaikkaan aina viimeiseen otteluun saakka, mutta voitto Portugalista jäi ottamatta.. Hans Backen ja Stuar Baxterin alaisuudessa tulokset olivat laihoja.

Tällä hetkellä muun muassa Skotlannin jalkapalloliiton valmentajakouluttajana toimiva Paatelainen uskoo Suomen maajoukkueen päävalmentajan paikan olevan riittävän houkutteleva pesti, että siihen voisi olla tarjolla laadukasta ulkomaalaisosaamista. 

– Suomi on päässyt lopputurnaukseen. Se on iso meriitti ja sitä arvostetaan ulkomailla. Suomalaisia pelaajia on eurokentillä merkittävsissä seuroissa ja kantavissa rooleissa. Se on iso juttu suomalaiselle jalkapallolle, kun katsoo ulkopuolelta, Paatelainen sanoo.

– Ehdottomasti näitten mukana myös Suomen a-maajoukkueen pesti houkuttelee ulkomaalaisia huippuvalmentajia, hyviä valmentajia. Ehkä sellaisia valmentajia jotka ovat hyviä, mutta läpimurtoa ei ole vielä tullut, ja miksei niitäkin, joiden läpimurto on tullut.

Yksi kysymysmerkkikin on: palkkataso.

– Pystytäänkö maksamaan sellaista palkkaa, mihin he ovat tottuneet? Ehdottomasti Suomi houkuttelee, ja luulen, että tulijoita olisi.

Juttua päivitetty 28.8. klo 19.03: Korjattu Suomen sijoitus EM-karsintalohkossa neljännestä kolmanneksi.

Lue myös:

    Uusimmat