Markku Kanerva otti Kreikka-ottelun lehdistötilaisuudessa kantaa asemaansa Huuhkajien päävalmentajana.
Kanerva on ollut kritiikin kohteena jo kehnosti pettymykseen päättyneistä EM-karsinnoista lähtien, mutta syksyn Kansojen liiga -taaperruksen edetessä on kritiikki voimistunut merkittävästi.
LUE MYÖS: Huuhkajat-tähdet synkkinä surkeasta tappiokurimuksesta – "On ollut todella vaikeaa"
Moni odotti, että karsintojen jälkeen Huuhkajat aloittaisi syksyn uuden valmentajan alaisuudessa. Kanerva kuitenkin solmi kesällä jatkosopimuksen. Kanervan valmennustiimi pistettiin kuitenkin uuteen uskoon ja hänen rinnalleen hyppäsivät Jani Honkavaara, Teemu Tainio ja Tim Sparv.
Syksyn Kansojen liiga -taaperruksen pahentuessa on Kanervaan kohdistunut kritiikki voimistunut. Sunnuntaina Huuhkajat-fanit osoittivat Pohjoiskaarteessa mieltään nostamalla kengät ilmaan. Tuo ele oli kohdistettu suoraan Kanervalle.
– Meillä on loistavat fanit. Nyt ei ole tulosta tullut, niin on selvää, että he ovat pettyneitä. Ja he toivat sen tänään esille. Totta kai toivoo kannattajilta kannustamista ennen kaikkea vaikeilla hetkillä, mutta ymmärrän sen turhautumisen näihin tuloksiin. Totta kai heillä on oikeus mielipiteensä ilmaista, Kanerva kommentoi lehdistötilaisuudessa.
LUE MYÖS: Paavo Arhinmäki paljasti – Huuhkajien faneilta vihainen reaktio uusimpaan konttaukseen
Kanerva myöntää, että kannattajien mielenilmaukset tuntuivat.
– On tässä totta kai sulateltavaa, Kanerva kommentoi.
Miten Kanerva sitten itse suhtautuu omaan asemaansa Huuhkajien päävalmentajana? Jos Kanerva itse saa päättää, nähdään hänet yhä pestissään, kun MM-karsinnat pyörähtävät käyntiin ensi vuoden maaliskuussa.
– Ei se (asema) varmaan vahvimmillaan ole tietenkään. Tehtiin jatko silmällä pitäen tulevia MM-karsintoja. Valmistautuminen niihin ei ole sujunut suunnitelmien mukaan, jos ajatellaan tuloksia. Olen sitoutunut noudattamaan minun sopimustani. Jos johtotaso päättää muuta, niin sen kanssa sitten eletään, Kanerva sanoo.