Vielä viime kaudella enimmäkseen Kakkosessa pelannut 17-vuotias Miska Ylitolva on noussut häkellyttävällä tavalla Huuhkajiin ennen Veikkausliiga-debyyttiään. Vasta neljännellä luokalla jalkapalloharrastuksen aloittanut lahjakkuus ihastuttaa ennakkoluulottomuudellaan.
LUE MYÖS: Huuhkajilta merkittävä uutinen: Markku Kanervalle jatkosopimus!
LUE MYÖS: Yllätysnimi Huuhkajiin! HJK:n 17-vuotias lupaus sai kutsun Markku Kanervan miehistöön
Huuhkajien tiedotustilaisuus Kalastajatorpalla keskiviikkona alkoi uutisella. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi maajoukkueen nykyisen päävalmentajan Markku Kanervan jatkavan aina vuoden 2024 loppuun asti.
Seuraavat EM-karsinnat ja mahdollisen lopputurnauksen kattavaa sopimusta ei voinut uutisarvostaan huolimatta kutsua valtavaksi yllätykseksi. Sellainen tuli kuitenkin hetkeä myöhemmin, kun Kanerva nimesi pelaajavalintansa Huuhkajien seuraaviin maaotteluihin Islantia ja Slovakiaa vastaan.
Suomen parhaiden jalkapalloilijoiden joukosta paistoi 17-vuotiaan Miska Ylitolvan nimi. Oikean puolen laitatuki on paitsi joukon ainoa 2000-luvulla syntynyt pelaaja, suurelle yleisölle hän on vielä täysi tuntemattomuus.
Valinta on Kanervalta yllättävä ja epätyypillinen, sillä yleensä pelaajia on kypsytetty pitkään eri nuorisomaajoukkueissa ennen mahdollisuutta näyttää A-maajoukkueessa.
Kuka tämä Ylitolva oikein onkaan ja mikä sai Kanervan poikkeamaan kaavastaan?
Heti Klubin parhaimmistoa
Suomalaista jalkapalloa ahkerammin seuraavat ovat päässeet talvella ihastelemaan Ylitolvan kypsiä ja ennakkoluulottomia otteita HJK:n harjoitusotteluissa ja Liigacupissa. Helsinkiläisseura kaappasi huippulupaavan pelaajan Rovaniemeltä, jossa Palloseuran talousvaikeudet veivät edustusjoukkueelta paikan Ykkösessä viime kauden päätteeksi.
HJK ei ollut ainoa seura Ylitolvan perässä. Kiinnostuneita oli niin Ykkösestä kuin Veikkausliigan muista seuroista. Turhien väliportaiden astumisen sijaan tie vei suoraan Suomen mestarin riveihin. Hieman yllättävästi hän on ottanut välittömästi paikkansa HJK:n edustusjoukkueen avauskokoonpanossa.
Eikä sekään vielä ole riittänyt, sillä Ylitolva on useissa otteluissa lukeutunut Klubin parhaimpien joukkoon.
Harppaus on ollut huima, sillä Ylitolva pelasi vielä viime kaudella enimmäkseen RoPS:n kakkosjoukkueen RFA:n mukana Kakkosta. Ykkösessä pelanneessa edustuksessa hänelle kertyi viime kaudella yhteensä vain 456 peliminuuttia.
– Vaikka RoPSissakin oli kova taso, tämä on selkeästi iso hyppy. En ole kuitenkaan sitä sen kummemmin miettinyt. Jatkan vain kovaa työtä ja täysillä treenaamista, Ylitolva ruotii MTV Urheilulle.
Ylitolva kertoo nauttivansa kilpailusta huippupelaajia täyteen ahdetun HJK:n laitapakkiosastolla.
– Ei paljoa peruutella. Tempo on tosi paljon kovempi kuin olen tottunut, mutta olen aika hyvin pysynyt mukana siinä.
– Tykkään siitä, että pääsen antamaan haastetta nuorempana kokeneemmille pelaajille. Jos pääsen sitä kautta vielä pelaamaan, niin mikäpä siinä, Ylitolva virnistää.
Omaksuu asiat todella nopeasti
Espoossa syntynyt ja ala-asteikäisenä perheensä mukana Rovaniemelle muuttanut Ylitolva sai ensimmäisen kosketuksensa seurajalkapalloiluun vasta kymmenvuotiaana paikallisen FC Santa Clausin riveissä.
Kehitys on siitä lähtien ollut huimaa.
– Onhan hän ollut poikkeuksellinen nuoresta pitäen. Hänet nostettiin jo 14- tai 15-vuotiaana treenaamaan RoPSin edustuksen kanssa. Äijäluonne, vaikka on nuori. Ei pelkää mitään. Hän menee vain pelaamaan, vaikka olisi kuka vastassa, Rovaniemen Palloseuran puheenjohtaja Risto Niva luonnehtii.
Nivalla on näkemys siitä, miksi urheilullinen Ylitolva etenee kehityksessään kuin raketin kyydissä.
– Kun valmentajat antavat ohjeita, hän omaksuu asiat todella nopeasti. Se on varmasti yksi syy. Jos joku, niin se on Miska, joka pystyy tuollaiseen loikkaan, Niva sanoo.
– Hän ei ole sellainen pumpulissa kasvatettu nuori, vaan hieman kuin vanhan ajan pelimies.
Ylitolva antaa paljon kiitosta rovaniemeläisseuralle kehityksestään. Seurayhteisö tuki häntä myös taloudellisesti viimeisinä juniorivuosina ratkaisevalla hetkellä.
– Sain jo B-ikäisenä, olisiko se ollut 15-vuotiaana, sopimuksen. Se auttoi paljon kaikessa, kuten maksuissa ja muissa asioissa. Se oli tärkeää, Ylitolva sanoo.
Lupaavan Ylitolvan pelimaksut kuitattiin Rovaniemen Palloseuran Respect-rahaston varoilla. Rahasto on tarkoitettu vähävaraisten nuorten lisenssimaksujen tukemiseen.
Seura tarjoutui auttamaan Ylitolvan harrastusmaksujen kanssa, jotka kasvavat teini-iässä korkeiksi.
– Jos sen takia ei pysty harrastamaan, se on väärin, Ylitolva pohtii.
Ylitolva sai yöpyä tarvittaessa myös Lapin urheiluopiston Santasportin tiloissa lukion ensimmäisenä vuotenaan, mikä helpotti arkea, sillä koti oli toisella puolella Rovaniemeä.
– Hän on hyvin nuoresta lähtien viettänyt urheilijaelämää ja eli usein arkea Santasportilla, Niva kertoo.
Nyt HJK:ssa pelatessaan Ylitolva asuu isänsä luona Tuusulassa ja käy urheilulukiota Mäkelänrinteessä. Poikkeusluvalla 17-vuotiaana saatu ajokortti helpottaa liikkumista.
Lahjoja, fysiikkaa ja oikea pelipaikka
Aiemmin uintia, yleisurheilua ja telinevoimistelua harrastanutta Ylitolvaa voi luonnehtia poikkeuslahjakkuudeksi, jonka monipuolinen liikuntatausta näkyy jalkapallokentällä fyysisyytenä.
– Hän on nuoresta iästään huolimatta todella ennakkoluuloton ja fyysinen, jos ajatellaan sitä juoksuvoimaa, joka hänellä on. Rauhallinen, tekninen. Pelirohkeus paistaa hänen tekemisistään. Uskaltaa haastaa ja tukea hyökkäyksiä, Kanerva arvioi.
Ylitolvan nopeaa nousua niin HJK:hon kuin Huuhkajiin on edesauttanut hänen pelipaikkansa. Keväällä 2004 syntynyt pelaaja on luontainen laitatuki, jollaisia on Suomessa vain vähän.
Jostain syystä etenkin oikealle kaistalle pula on ollut huutava aina maajoukkuetta myöten. Jo pienestä pitäen pelipaikalle koulutettu Ylitolva vastaa kysyntään.
– RoPSissakin pelattiin wingbackeilla. Siitä on ollut hyötyä. Se on minulle ominaisin pelipaikka. Tykkään, että siinä pääsee vaikuttamaan hyökkäys- ja puolustuspäähän, Ylitolva sanoo.
Oikea pelipaikka tarjoaa Ylitolvalle juuri nyt ohituskaistan, mutta siellä pysyäkseen häneltä vaaditaan kovaa suoritustasoa molempiin suuntiin. HJK:ssa hän on toistaiseksi pysynyt vauhdissa mukana paremmin kuin hyvin.
– Totta kai hänellä kehityskohteitakin vielä on, mutta hän on hyvällä tiellä ja ottanut tosi suuria harppauksia tämänkin vuoden aikana, Kanerva arvioi.
Seuraavaksi Ylitolvan rakettimaisen kehityksen mittarina toimii Suomen maajoukkue.
– Tässä tilanteessa oli minun mielestäni ihan sopivaa, että Miskaa katsotaan. Hän on esittänyt hyviä otteita Liigacupissa ja muissa talven peleissä. Katsotaan, miten kaveri sopeutuu meidän ympäristöömme, Kanerva miettii.
Toistaiseksi Ylitolva on jatkanut sitkeästi juoksuaan aina maahan laskeuduttuaan.
Huuhkajat pelaa maaliskuun lopussa kaksi maaottelua Espanjan Murciassa. Joukkue kohtaa Islannin lauantaina 26. maaliskuuta ja Slovakian kolme päivää myöhemmin.
Sensaatiomaista nousua suomalaisella jalkapallokartalla tekevän Miska Ylitolvan mietteitä lisää ensi sunnuntain Tulosruudussa.